Yhdysvaltain ilmavoimien F-35A-hävittäjät harjoittelivat ensi kertaa laskeutumista maantielle Baana 24 -harjoituksessa Lapissa syyskuun alussa. / NATO

Merkittävä pelotevaikutus – näin Suomen Nato-tukikohdista kerrotaan Britanniassa

Puolustusliiton yhteisvahvuus pohjoisessa on 360 000 ammattisotilasta ja reserviläistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Naton pohjoisen alueen maavoimien alaesikuntaa valmistellaan parhaillaan Mikkeliin. Hankkeeseen on varattu 8,5 miljoonaa euroa tulevalle vuodelle. Ratkaisevaa valinnassa oli se, että kaupungissa on Suomen oma maavoimien esikunta ja sitä varten olemassa olevat rakenteet.

Esikuntaan tulee työhön arviolta joitakin kymmeniä upseereita useista maista. Suomella on johtovaltion rooli, joten Maavoimien komentaja on myös uuden esikunnan komentaja.

Asiasta on uutisoitu laajasti myös muissa Nato-maissa. Britannian asevoimien Forces News -media nostaa julkaisussaan esiin Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittisen muutoksen, joka oli seurausta Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainassa. Suomella todetaan olevan pitkä raja Venäjän kanssa ja konfliktintäyteinen historia.

Brittimedian mukaan uusi esikunta koordinoi Naton pohjoisen sektorin puolustusta. Alueeseen lukeutuvat Pohjoismaiden lisäksi kaikki Baltian maat.

Suomi ja Ruotsi olivat aiemmin osana Alankomaissa sijaitsevaa Brunssumin esikuntaa (Allied Joint Force Command Brunssum), mutta maat siirtyvät jatkossa Yhdysvaltain Virginiassa sijaitsevan Norfolkin esikunnan alle.

Suomen odotetaan tiedottavan lähiaikoina lisää maan pohjoisosiin perustettavasta uudesta Naton tukikohdasta. Naton eteentyönnettyjen maavoimajoukkojen eli FLF-joukkojen tukikohta sijoitetaan Sodankylään tai Rovaniemelle. Sinne majoitetaan eri Nato-maista saapuvia sotilaita. Ruotsi ottaa FLF-joukot komentoonsa.

– Pohjoinen alue on valtava, ja siihen lukeutuu enemmän maa-aluetta kuin missään muualla Euroopassa. Nato-maiden yhteisvahvuus pohjoisessa on 360 000 palkkasotilasta ja reserviläistä, Forces News kertoo.

Brittimedia mainitsee alkuvuodesta esiintyneet arvelut, joiden mukaan Nato voisi mahdollisesti sijoittaa Suomen pohjoisosiin panssariprikaatin, jonka vahvuus olisi 4 000–5 000 sotilasta. Mukana voisi olla myös brittisotilaita. FLF-joukkojen on tarkoitus muodostaa pelotevaikutus Venäjää vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)