Israelin ilmavoimat pommitti Libanonin eteläosia maanantain ja tiistain vastaisena yönä. / AFP / LEHTIKUVA / JALAA MAREY

Yksi divisioona mukana Israelin operaatiossa, Hizbollah käytti uutta ohjusta

Israelin sotilaiden kerrotaan toistaiseksi pysytelleen lähellä rajavyöhykettä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin asevoimat ilmoittaa aloittaneensa ”rajoitetun” maaoperaation Libanonin eteläosissa toimivaa Hizbollah-järjestöä vastaan.

Korkea-arvoinen puolustuslähde sanoo BBC:lle, että joukot ovat ylittäneet rajan, mutta edenneet vasta ”lyhyen kävelymatkan päähän” Libanonin puolelle. Tulitaisteluita ei ole vielä käyty.

Israelin tavoitteena on iskeä Hizbollahin raketinheittimiä ja muuta infrastruktuuria vastaan, jota on käytetty hyökkäyksissä Israelin pohjoisosia vastaan. Hizbollah aloitti rakettitulensa 8. lokakuuta 2023 eli vain vuorokausi Hamasin tekemän yllätyshyökkäyksen jälkeen.

Operaatioon on ainakin toistaiseksi osallistunut suhteellisen pieni määrä sotilaita verrattuna Israelin aiempaan Gaza-operaatioon.

Israel on jatkanut laajoja ilmaiskuja myös Libanonin pääkaupunki Beirutin alueella. Paikallisten mukaan ilma on täynnä Israelin lennokkeja. Kohteina on ollut Hizbollahin asetuotantolaitoksia.

Pääministeri Benjamin Netanjahu julkaisi hyökkäyksen alkamisen yhteydessä Iranin kansalle suunnatun englanninkielisen videon, jossa maan johtoa varoitettiin puuttumasta konfliktiin.

Israelin asevoimien mukaan operaatiossa on ollut toistaiseksi mukana vain yksi divisioona, jonka vahvuus on reilut 10 000 sotilasta. Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuinka suuri osa sen alaisista joukoista ylitti rajan.

Times of Israel -lehden mukaan kyseessä oli eliittiyksikkönä pidetty 98. divisioona, jonka alaisuudessa on pienempiä maahanlasku- ja kommandoyksikköjä. Operaatiota tuki 7. panssariprikaati. Israelin 98. divisioona oli aiemmin kuukausia Gazassa ja osallistui kiivaisiin taisteluihin Hamas-terroristijärjestöä vastaan.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä aloitettua operaatiota pohjustettiin erikoisjoukkojen pienemmillä iskuilla, joilla muun muassa kartoitettiin Hizbollahin rajan ali kaivamia hyökkäystunneleita.

Hizbollah on ampunut päivän aikana useita raketteja ja ohjuksia eri puolille Israelia. Osa niistä tuhottiin torjuntaohjuksilla. Ainakin kahden henkilön kerrotaan loukkaantuneen. Hizbollah kertoi käyttäneensä ensi kertaa Fadi-4-ohjuksia Glilotin tukikohtaa vastaan, joka sijaitsee Herzliyan kaupungin lähellä. Tukikohdassa on tiedustelupalvelu Mossadin päämaja.

Libanonin pääministeri Najib Makati sanoi maansa ajautuneen historiallisen vaaralliseen tilanteeseen. Noin miljoona ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan Israelin ilmaiskujen vuoksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)