Yleisradion tv-uutisista tutuksi tullut suomenvenäläinen toimittaja Maxim Fedorov on kirjoittanut jo toisen teoksensa sotaa käyvästä Ukrainasta. Ensimmäinen teos Minun Ukrainani ilmestyi viime vuonna. Nyt julkaistu toinen teos on nimeltään Sodan näyttämöt (Docendo).
Fedorov on juuriltaan puoliksi ukrainalainen. Niinpä yhtenä motiivina Sodan näyttämöt -kirjan kirjoittamiselle oli tutustuminen äidin ukrainalaisen suvun tarinoiden paikkakuntiin.
– Tästä kehittyi ajatus sille, että esittelen kirjassani sodan johdosta suomalaisille tutuiksi tulleita kaupunkeja ja alueita, Fedorov sanoo Verkkouutisten haastattelussa.
Paikkakuntien esittelyn lomassa Fedorov kertoo mielenkiintoisella tavalla ukrainalaiseen mentaliteettiin ja taistelutahtoon vaikuttaneista asioista. Hän kuvaa sodan kauhuja, raunioita ja loputtomia hautajaisia käyden samalla läpi Ukrainan yli tuhatvuotista historiaa ja kulttuuria limittäen tiedon jyviä eri kaupunkien ja alueiden kohtaloihin.
Sodan näyttämöt kuvaa myös Ukrainan eri osien luonnonrikkauksia, maan talouselämän historiaa ja nykyisyyttä. Teoksen sivuille on ripoteltu hengästyttävä määrä osin irrallista, mutta sinänsä jännittävällä tavalla kerrontaa värittäviä anekdootteja.
Mielenkiintoinen lukuelämys ja hyödyllinen teos niille, jotka pohtivat Ukrainassa matkailua sodan jälkeen. Melkeinpä pakollista luettavaa tämä on niille yrityksille ja toimijoille, jotka pohtivat jo nyt mahdollisuuksia osallistua Ukrainan jälleenrakennukseen.
Sota on vahvistanut Ukrainan oman kielen ja identiteetin merkitystä
Maxim Fedorov sanoo, että hän yrittää valaa kirjallaan toivoa lukijan mieleen. Ukrainan maanpuolustustahdon arvioiminen on Fedorovin mukaan kuitenkin vaikea kysymys. Esimerkiksi Kiovan arjessa sota ei monelle juurikaan tunnu ja rintama on kovin etäällä.
– Tästä sodasta ei valitettavasti tullut koko kansan sotaa ja se on osittain syy siihen, että sota kestää niin pitkään. Siellä jossakin soditaan, mutta muu maa elää suhteellisen normaalia, Donbasin tilanteesta irrallaan olevaa elämää.
Kaikkia kattavaa liikekannallepanoa Ukrainassa ei ole tehty Fedorovin arvion mukaan siksi, että kaikille ei riitä sotilaskoulutusta, aseita ja varusteita. Kysymys on myös rahasta.
– Kuulostaa varmaan hieman makaaberilta, mutta silloin kun ei ole ilmahälytyksiä tai sähkökatkoksia, niin arki Kiovassa ei eroa hirveästi minkä tahansa suuren eurooppalaiskaupungin arjesta. Kaupoissa saa sitä mitä mieli tekee ja kaikki toimii, kuten esimerkiksi kulttuuriennot.
Tunnelma Kiovassa hän kuvailee jopa leppoisaksi.
– Toki kaikki kiroavat Venäjää, mutta ihmiset ovat tottuneita jo oloihin. Hälytykset ovat ikään kuin vain yksi jännittävä lisä arkielämään.
Kolmatta vuotta jatkunut sota on vahvistanut ukrainalaisten identiteettiä ja esimerkiksi oman ukrainan kielen merkitystä. Aiemmin Kiovassa ei ollut itsestäänselvyys, että henkilö pystyy puhumaan ukrainaa, mutta nyt julkisissa tilanteissa kuulee lähinnä ukrainan kieltä.
– Sorrosta huolimatta ukrainalaiset ovat aina pystyneet nousemaan jaloilleen ja jatkamaan matkaansa. Hyvä voittaa pahan, tulevaisuus voittaa menneisyyden. Ja voiton jälkeen kaikki saavat mahdollisuuden tutustua paremmin Ukrainaan ja ukrainalaisiin.
Ukrainan kartalta on pyyhitty pois iäksi kokonaisia kaupunkeja
Ukrainan parlamentissa, Verhovna Radassa, kerrottiin vuonna 2023, että monia Donbasin kaupunkeja ei aiota jälleenrakentaa. Niiden olemassaolo oli sidoksissa paikallisiin vanhentuneisiin teollisuuslaitoksiin, joiden toimiala tai taustalla olleet kaivokset olivat ehtyneet jo ennen sotaa.
Maksim Fedorov yhtyy esitettyyn arvioon. Ikuisesti menetettyjä ja tuhottuja kaupunkeja on etenkin Donbasin alueella. Luhanskin alueella hieman vähemmän.
– Donetskin alueella esimerkiksi Bahmutia ei välttämättä kannata rakentaa uudelleen. Sen vieressä ollut Soledar-niminen kaupunki saattaa olla myös menetetty.
Ukrainassa on puhuttu myös siitä, että sodan jälkeen maahan voisi rakentua joitain aivan uudenlaisia moderneja kaupunkeja. Ukraina tarjoaakin sodan jälkeen myös suomalaisille investoijille ja rakentajille mahdollisuuksia. Yksi merkittävä sara on energiainfran uudelleen rakentaminen.
– Venäjä on tuhonnut laajalti Ukrainan energiainfrastruktuuria. Se pakottaa Ukrainaa siirtymään vihreään energiaan ja hajautettuun tuotantoon, jossa maa ei ole niin riippuvainen suurista tuotantolaitoksista.
Ukrainan jälleenrakentaminen on osin jo alkanut
Maksim Fedorov kuvaa kirjassaan kuinka totaalinen tuhoaminen ja massamurhat olivat keskiajan mongolien tärkeimpiä sodankäynnin keinoja. Vladimir Putinin Venäjä jatkaa tätä mongoleilta opittua perinnettä.
Venäjä on vallannut alueita Ukrainassa kovien taisteluiden jälkeen. Bahmutin taistelu kesti 10 ja Vuhledarin taistelu 19 kuukautta. Marjinkan ja Avdijivkan taistelut kestivät molemmat noin kaksi vuotta. Volnovahan taistelu ei loppunut kahden vuoden jälkeenkään. Näistä paikoista ei ole Fedorovin mukaan paljon mitään jäljellä.
Venäjä on rehvastellut propagandassaan sellaisten paikkojen valtaamisella, joista jäljelle on jäänyt pelkkä nimi.
– Avdijivkassa ei ole kuulemma jäljellä yhtään ehjää rakennusta. Zaporižžjan alueella on lähes maan tasalle tuhottu Orihivin kaupunki, mutta määrällisesti eniten aavekaupunkeja on Donbasissa.
– Donetskin alueella yli 80 prosenttia rakennuskannasta on tuhottu Volnovahassa, Vuhledarissa, Tšasiv Jarissa ja Lymanissa, Luhanskin alueella Popasnassa, Sjeverodonetskissa, Rubižnessa ja Štšastjassa.
Fedorov kertoo, että Ukrainassa jälleenrakentaminen alkoi heti ensimmäisen vastahyökkäyksen onnistuttua. Edessä on valtava työmäärä, joka etenee hitaasti ja pääsee luonnollisesti täyteen vauhtiinsa vasta sodan päätyttyä.
Esimerkkejä paikoista, joita on jo uudelleen rakennettu ovat Hostomel, Butša ja Irpin. Ne olivat ennen sotaa varakkaiden ja etenkin monien lapsiperheiden kotiseutua Kiovan kupeessa. Hieman niin kuin Espoo meillä Suomessa.
Sodan alussa Irpinistä tuhottiin yli 70 prosenttia, Hostomelista 58 prosenttia ja Butšasta prosenttia. Niiden jälleenrakentaminen alkoi heti alueen vapauttamisen jälkeen: uusia asuintaloja, kouluja ja sairaaloita syntyi. Suomikin osallistui Irpinin uudelleen rakentamiseen, jossa 200 ukrainalaista sai uuden kodin suomalaisvalmisteisesta rivitalosta.
– Kiovan tuhoaminen kokonaan ei ole Putinin suunnitelmissa, koska Kiova on olennainen osa Suur-Venäjän mytologiaa, siis sitä että Venäjä yrittää varastaa Ukrainalta sen oman historian ja omia sen itselleen, pohtii Fedorov.
Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, 1,5 miljoonan asukkaan Harkovassa riittää myös uuden rakentamista. Putinin sota on tuhonnut siellä lähes 11 000 erilaista kohdetta, muun muassa 7 000 asuintaloa.
– Harkovan alue on lisäksi pahoin ja laajasti miinoitettu, samoin Mykolajyvin alue etelässä. Ukraina on valitettavasti nykyisin maailman miinoitetuin maa.
Suosikkeina Kiova ja Odessa
Maxim Fedorovin omia lempikaupunkeja Ukrainassa ovat Kiova ja Odessa. Niiden lisäksi hän nostaa esiin Bukovinan alueen, joka sijaitsee Luoteis-Ukrainassa. Bukovinassa häntä viehättävät upeat Karpaattien maisemat ja kaupungin aluekeskus Tšernivtsin hieno yliopisto.
– Odessa on minulle tärkeä kaupunki henkilökohtaisesti siksi, että se oli ukrainalaisen isoäitini opiskelukaupunki. Odessan seutu kuvastaa myös mielenkiintoisella tavalla Ukrainan kansainvälistä historiaa.
Odessassa oli jo muinoin kreikkalaisten satama. Liettuan suuriruhtinaskunnan osana Odessa oli 1300-luvulla, minkä jälkeen alueen valtasivat osmannit. Sitten oli venäläisten vuoro ja myöhemmin saksalaisten.
– Odessa ei ole koskaan ollut puhtaasti venäjänkielinen, vaan monikielinen. Siellä on puhuttu 1800-luvulta alkaen venäjän lisäksi ukrainaa, ranskaa, kreikkaa ja kasvavan juutalaisväestön myötä jiddišiä.
Fedorovin kirjoitustavassa tykästyy hänen sarkasmiinsa – liekö se kirjassakin kuvailtua odessalaista huumoria? Fedorov esimerkiksi kertoo kirjoittavansa Odessan kahdella s-kirjaimella Kotimaisten kielten keskuksen suosituksen mukaisesti. Venäläiset kirjoittavat suomalaisten tavoin Odessan myös kahdella ässällä, mutta ukrainalaiset yhdellä.
”Jos luette tätä kirjaa vuosien kuluttua, voi olla, että Odessa-muoto on vanhentunut ja Odesa selvinnyt voittajaksi”, pohtii Fedorov.
Kelpo lukemista sodan jälkeen Ukrainaan matkustamista suunnitteleville
Kirjassa kerrataan Ukrainan historian merkkipaaluja ja sotien historiaa. Tutuksi tulevat niin Puolan, Sakan kuin Venäjä-Neuvostoliitonkin sotaretket ja taistelut Ukrainassa. Niinpä teos on mainio yleissivistävä perusteos myös niille, jotka eivät Ukrainaa vielä kovin hyvin tunne.
Fedorov kuvaa esimerkiksi sitä, miten Dnepr jakaa Ukrainan ja toisaalta yhdistää Ukrainan. Jako ”oikean rannan” Ukrainaan ja ”vasemman rannan” Ukrainaan on paitsi maantieteellinen, myös historiallinen. Puola-Liettua sai aikanaan oikean (läntisen) rannan ja Moskovan Venäjä vasemman (itäisen). Dneprista tuli rajajoki.
Fedorov kuvailee myös käyntiään Žytomyrin kaupungissa. Tällä kaupungilla on erikoinen yhteys Suomeen ja Suomussalmeen. Juuri Žytomyrin alueen nuorukaisia hirmuhallitsija Josif Stalin heitti tykinruuaksi talvisodan näyttämölle Raatteen tielle.
Sodan alussa kirjoittaja keskusteli Ukrainan matkailuviraston johtajan kanssa. Tämä arveli, että sodan jälkeen Ukrainaa odottaa turistibuumi. Ensin tulevat sodan näyttämöistä kiinnostuneet ja sitten turistit, jotka haluavat käydä sodan johdosta mielenkiintoiseksi tulleessa Ukrainassa.
”Kolme kotia ja samalla ei yhtään”
Maxim Fedorov varoittaa lukijaansa, että Ukraina ei ole helposti avautuva maa, eikä se tule sodan jälkeen hurmaamaan matkailijaa heti kauneudellaan. Sodan näyttämöt ei ole varsinaisesti matkaopas, mutta se on silti kelpo lukemista sodan jälkeen Ukrainaan matkustamista suunnitteleville.
Maxim Fedorovin oma monikulttuurinen tausta lisää varmasti suomalaisten lukijoiden mielenkiintoa kirjaa kohtaan.
– Minulla on vahvimpana suomalainen identiteetti – tai ehkä suomenvenäläisen identiteetti, joka eroaa kuin yö ja päivä verrattuna Venäjän venäläiseen identiteettiin. Aika Ukrainassa on ehkä vahvistanut suomalaista identiteettiäni enemmän, koska kuitenkin teen työtä suomen kielellä enemmän ja suomalaisille ja suomalaiselle medialle, kuvailee Fedorov.
Fedorov kuvaa koskettavasti osallistumistaan suomalaisen Kasper Alhoniemen muistotilaisuuteen Kiovassa Marraskuun 26. päivänä 2023. Maxim koki edustavansa tilaisuudessa Suomea ja Maamme-laulun sanat avautuivat hänelle nyt aivan uudella tavalla. Arkun päällä oli Suomen ja Ukrainan liput. Kasper taisteli sen puolesta, että Ukraina saisi joskus kukoistaa. Toivottavasti hänen uhrauksensa ei ollut turha.
– Minulla on oikeastaan kolme kotia ja samalla ei yhtään kotia, joten on vaikea sanoa mihin minä kuulun vahvasti, mutta totta kai, jos on pakko vastata kysymykseen missä kotini on, niin se on Helsingissä.