Jalankulkijoita sateenvarjoineen vesisateisessa Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Sää jatkuu viileänä, sateita etelään ja itään

Ennusteen mukaan Lapissa voi sataa lunta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sää jatkuu Forecan ennusteen mukaan viileänä.

Keskiviikkona heikkoja vesisateita leviää päivän kuluessa Etelä- ja Itä-Suomeen. Sää on poutaista maan länsi- ja pohjoisosassa. Kylmä tuuli voimistuu kohtalaiseksi maan eteläosassa. Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa sekä Kainuussa ja paikoin Pohjois-Pohjanmaalla 7–11 astetta. Koillismaalla ja Lapissa on 3–7 astetta.

Torstaina ennusteen mukaan on laajalti poutaa.

– Maan etelä- ja itäosassa pilvisyys on runsasta, maan länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla on aurinkoisempaa. Lappiin leviää lännestä pilviä ja iltapäivästä alkaen Pohjois-Lapissa tulee vesi- ja lumisateita. Illalla ja perjantain vastaisena yönä sateet liikkuvat Itä-Lappiin ja runsastuvat. Yöllä lunta voi sataa paikoin viitisen senttimetriä, Forecan meteorologi Kristian Roine ennustaa.

Päivälämpötila on Lapin eteläpuolella 6–10 astetta ja Lapissa 1–7 astetta. Pohjoistuuli on heikkoa tai kohtalaista.

Perjantaina Pohjois-Pohjanmaalta Etelä- ja Itä-Lappiin ulottuvalla alueella tulee ennusteen mukaan vesi- ja räntäsateita. Muualla sää on poutaista ja pilvisyys vaihtelee. Päivälämpötila on maan etelä- ja länsiosassa 10–13 astetta, idässä ja pohjoisessa 5–10 astetta ja Pohjois-Lapissa 1–5 astetta.

Viikonloppuna päivälämpötila on maan etelä- ja länsiosassa 10 asteen vaiheilla tai vähän yli. Muualla maassa jäädään laajalti 5 ja 10 asteen välille. Pohjois-Lapissa on edelleen kylmempää.

– Lauantaina sää on länsituulista. Lounais-Suomessa voi tulla jokunen tippa vettä, muualla maassa on laajalti poutaista ja aurinko näyttäytyy monin paikoin. Sunnuntaina lännestä leviää tämän hetken ennusteen mukaan vesisateita maan keskiosasta Oulun korkeudelle ulottuvalle alueelle, idässä voi tulla myös räntää. Pohjois-Lapissa tulee jokunen lumikuuro, Roine toteaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)