Iran julkaisi kesäkuussa 2023 propagandakuvia Fattah-1:n julkistamistilaisuudesta. Wikimedia Commons/FARS News/CC BY 4.0

Iran väittää käyttäneensä Israelissa ensi kertaa uutta asetta: Näin toimii Valloittaja-ohjus

Kuvat ja videot ohjusten jäänteistä saattavat vahvistaa käytön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iran on kertonut käyttäneensä Israeliin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kohdistuneessa ohjusiskussa uutta Fattah-1-ohjusta (suom. valloittaja). Mikäli väitteet pitävät paikkansa, on kyse ensimmäisestä kerrasta, kun ohjusta käytetään tositoimissa.

Fattahia analysoidaan tästä löytyvässä IISS-ajatushautomon artikkelissa.

Ohjus on ollut runsaasti esillä Teheranin propagandassa. Viime yön iskun jälkeen sosiaaliseen mediaan ilmestyi runsaasti videoita, joilla väitettiin näkyvän Israelin puolustuksia läpäiseviä Fattah-ohjuksia.

Ase esiteltiin kesällä 2023. Tuolloin ohjusta kutsuttiin ”hypersooniseksi”. Tällä tarkoitetaan yleisen määritelmän mukaan käytännössä sitä, että se lentää vähintään viisinkertaisella äänennopeudella. Ballistisen ohjuksen kohdalla väite on kuitenkin hieman harhaanjohtava. Monet tällaiset ohjukset saavuttavat jossain vaiheessa lentoaan korkeita hypersoonisia nopeuksia. Aidosti merkitykselliset ominaisuudet liittyvät kykyyn tehdä muutoksia hypersoonisiin nopeuksiin yltävän risteily- tai liito-ohjuksen lentorataan ilmakehässä. Tämä vaikeuttaa huomattavasti ohjusten torjuntaa ja vähentää niiden lentoradan ennustettavuutta.

Fattahilla ei IISS:n analyysin mukaan ole tällaisia ominaisuuksia. Kyse on käytännössä keskimatkan ballistisesta ohjuksesta. Sitä pystytään kuitenkin mitä ilmeisimmin ohjaamaan niin ilmakehässä kuin sen ulkopuolellakin. Ajatuksena on parantaa ohjuksen selviytymiskykyä edistyneitä ilmapuolustusjärjestelmiä vastaan. Tämä merkitsee kuitenkin tiettävästi tinkimistä taistelukärjen koosta.

IISS:n ohjusasiantuntija Fabian Hinzin mukaan Fattahin todellisista ominaisuuksista on vain vähän varmaa tietoa. Iran on kuitenkin edistynyt paljon ohjusten lennon loppuvaiheen ohjauksessa ja tämä on parantanut merkittävästi sen ohjusten tarkkuutta.

– Väistöliikkeiden lisääminen loppuvaiheen lentoradan korjaukseen on looginen seuraava askel, Hinz jatkaa.

Iran ampui tiettävästi 181 ballistista ohjusta Israeliin viime yön aikana. Israel ja sen liittolaiset onnistuivat torjumaan valtaosan ohjuksista ja massiivisen hyökkäyksen ainoaksi henkilövahingoksi jäi tiettävästi palestiinalaismies, joka sai surmansa jäätyään taivaalta pudonneen ohjuksen kappaleen alle.

Iran on luonnehtinut iskuja kostoksi Hamasin ja Hizbollahin johtajien kuolemista Israelin iskuissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)