Iranin ohjuksia Tel Avivin yllä. / AFP / LEHTIKUVA / JACK GUEZ

Isku öljylaitoksiin? Israel aikoo kostaa Iranin ohjushyökkäyksen lähipäivinä

Iranin ja Israelin varoitetaan ajautuneen lähelle suursotaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin vallankumouskaarti ampui noin 180 ballistista ohjusta Israeliin tiistai-illan ja keskiviikon vastaisen yön aikana. Vahingot jäivät vähäisiksi, vaikka monet ohjukset pääsivät läpi Israelin ilmapuolustuksesta.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi Iranin johdon tehneen ”suuren virheen” ja sanoi Israelin vastaavan hyökkäykseen.

Israelin hallintolähteet sanovat Axios-medialle maan valmistelevan parhaillaan ”merkittäviä” vastatoimia, jotka voitaisiin aloittaa lähivuorokausien aikana. Mahdollisia kohteita ovat Iranin öljyntuotantolaitokset ja muut strategiset kohteet.

Asiantuntijat ovat varoittaneet Lähi-idän ajautuvan yhä lähemmäs kohti laajamittaista sotaa. Iran on sanonut hyökkäävänsä uudelleen Israelia vastaan, jos se vastaa ohjushyökkäykseen voimatoimin. Eskalaatiokierre voisi tällöin kärjistyä entisestään, sillä Israelin kerrotaan harkitsevan iskuja myös Iranin ydinlaitoksia vastaan.

– Iranilaisten vastaus on kysymysmerkki. Mutta varaudumme siihen, että he laittavat kaiken peliin, mikä muuttaisi tilannetta kokonaan, Israelin hallintolähde toteaa.

Israel vastasi Iranin huhtikuussa tekemään ohjus- ja lennokkihyökkäykseen rajoitetulla iskulla Iranin S-300-ilmatorjuntajärjestelmää vastaan. Maiden väliset yhteenotot rauhoittuivat tuolloin hetkellisesti. Israelin vastatoimien odotetaan olevan tällä kertaa paljon laajempia.

Israelin johto kokoontui tiistaina hätäkokoukseen Jerusalemin lähellä sijaitsevaan bunkkeriin. Maan entinen pääministeri Naftali Bennett kehotti Israelia tuhoamaan Iranin ydinohjelman ja merkittäviä energialaitoksia.

LUE MYÖS:
Iran väittää käyttäneensä Israelissa ensi kertaa uutta asetta: Näin toimii Valloittaja-ohjus (VU 2.10.2024)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)