Hoitaja lasten heräämössä Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) Majakkasairaalassa. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

”Pohjoismainen malli mahdollistaa julkisen sektorin palkannousut”

Juhana Vartiaisen mukaan hoitajien palkat nousevat varmasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin pormestarin Juhana Vartiaisen mukaan pohjoismainen palkkamalli mahdollistaa julkisen sektorin palkannousut.

– Hallitus on rohkaissut työmarkkinajärjestöjä sopimaan tulosopimusneuvottelujen järjestyksestä, jonka mukaan vientiteollisuudessa sovittu kustannusten nousu toimisi esikuvana myös muiden sopimusalojen palkankorotuksille. Jos järjestöt eivät kykene asiasta sopimaan, hallitus tuo lakimuutoksen, jolla valtakunnansovittelijan sovintoesitykset sidottaisiin vastaavalla tavalla vientiteollisuuden sopimuskorotuksiin, Vartiainen kirjoittaa blogissaan.

Ruotsissa valtakunnansovittelijan toimintaa on ohjeistettu vastaavalla tavalla vuonna 2000, silloisen sosialidemokraattisen pääministerin Göran Perssonin hallituksen antamalla asetuksella. Toimintatapaa on kutsuttu “pohjoismaiseksi palkkamalliksi” ja sitä voi Vartiaisen mukaan kutsua myös palkankorotusten “vientinormiksi”.

– Hallituksen pyrkimystä on tulkittu julkisuudessa niin, että hallitus haluaa hidastaa julkisen alan naisvaltaisten työntekijöiden ansioiden nousua. Jopa Osmo Soininvaaran (vihr.) kaltainen pätevä talouden kommentaattori kirjoittaa blogissaan, että Petteri Orpon (kok.) pyrkimys on “jäädyttää ennalleen” nykyinen palkkatilanne.

Vartiaisen mukaan todellisuudessa vientinormin tarkoitus on päinvastainen. Sen tarkoitus on nimenomaan mahdollistaa esimerkiksi sairaanhoitajien palkkojen nousu.

– Tämä voi tuntua yllättävältä. Jos halutaan sairaanhoitajien palkkojen nousevan, miten sitä voi edesauttaa se, että estetään valtakunnansovittelijaa esittämästä heille vientiteollisuutta korkeampia palkankorotuksia?, Vartiainen kirjoittaa.

Aluksi on hänen mukaansa hyväksyttävä yksi fakta: Mikään vahvojen ammattiliittojen sopimusjärjestelmä ei toimi niin, että eri alat saavat neuvotteluissa selvästi erilaisia yleisiä palkankorotuksia. Työehtosopimusneuvottelut luovat lopputuloksen, jossa kaikkien palkankorotukset lopulta mitoittuvat korkeimman korotuksen mukaan.

Vartiainen jatkaa, että henkilöstöpula koskettaa sekä sairaanhoitajia että päiväkotien työntekijöitä.

– Henkilöstöpula on mahtava markkinavoima, ja siksi on todennäköistä, että julkisella sektorilla palkat tulevat seuraavien 10–20 vuoden aikana nousemaan, jopa enemmän, kuin mihin vientiteollisuudessa on varaa.

– Julkisten alojen palkannousupaine on siis todellinen. Suomen kaltaisessa taloudessa julkisten alojen palkannousutarve voi toteutua kahdella tavalla, Vartiainen jatkaa.

Jos vallitsevaan toimintatapaan ei tehdä mitään muutoksia, Vartiaisen mukaan se toteutuu julkisten alojen palkkajohtajuuden kautta.

– Ja koska kaikki näkevät sekä ennakoivat julkisten alojen ammattiliittojen ulosmittaavan tässä tilanteessa kovat palkankorotukset, kaikkien muidenkin sopimusalojen ammattiliitot mitoittavat omat vaatimuksensa samalle tasolle. Jos esimerkiksi hoitajien uskotaan saavan neljän prosentin korotukset, myös vientiliitot vaativat (ja saavat) neljä prosenttia, vaikka työllisyys ja kilpailukyky sallisivat oikeastaan vain kolmen prosentin korotukset.

Vartiainen huomauttaa, että tässä tapauksessa julkisen alan ammattiliitot saavat palkkajohtajan aseman.

– Silloin koko kansantalouden kustannustaso nousee nopeammin kuin mitä kilpailukykymme sallii. Tämä ei pitkällä tähtäimellä ole kenenkään etu – ei edes niiden, jotka lukeutuvat palkkakierroksen voittajiin. Kustannustasomme nousee liian korkeaksi, vienti kärsii, talouskasvu hidastuu ja julkinen talous rapautuu. Edessä on kokonaistaloudellinen kriisi ja umpikuja, eikä kasvavien alijäämien julkistalous suoriudu velvoitteistaan, vaan palveluja joudutaan karsimaan edelleen.

Hänen mukaansa toinen tapa on hallituksen valitsema tapa eli pohjoismainen palkkamalli. Silloin sitoudutaan siihen, että myös julkiset alat saavat omissa työehtosopimusneuvotteluissaan saman kollektiivisesti sovitun kustannusnousun kuin vientialat.

– Homman “juju” on siinä, että esimerkiksi kolmen prosentin sopimus ei mitenkään estä, eikä sen ole tarkoituskaan estää, hoitajien ja julkisalojen korkeampia, esimerkiksi neljän prosentin korotuksia. Se ylimääräinen prosentti voi toteutua markkinavoimien eli paikallisten palkkasopimusten kautta, Vartiainen kirjoittaa.

Tätä paikallista palkannousua ei mikään voima Vartiaisen mukaan maailmassa kykene estämään.

– Uskonkin, että naisvaltaisten julkisalojen palkkakehitys tulee tulevaisuudessa olemaan hyvää ja muuta taloutta parempaa.

Kahdesta edellä mainitusta toimintatavasta jälkimmäinen on Vartiaisen mukaan ylivoimaisesti parempi.

– Kuten yllä olevasta analyysistä ilmenee, pohjoismaisen palkkamallin todellinen tarkoitus on siis rajoittaa teollisuuden palkkavaateita ja mahdollistaa siten julkisten alojen palkkojen nousu ilman kokonaistaloudellista kilpailukykyongelmaa.

Hänen mukaansa juuri näin on käynyt naapurimaa Ruotsissa, jossa hoiva-alan palkat ovat nousseet muita nopeammin paikallisin sopimuksiin.

– Ja näin tulee meilläkin käymään, kunhan palkkamallista päästään sopuun, joko sopimus- tai lainsäädäntöteitse.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)