Drooni ilmassa Helsingissä. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Suomalainen laite havaitsee ja lamauttaa droonit

Uusi laite tunnistaa Ruotuväki-lehden mukaan droonit parhaimmillaan satojen kilometrien päästä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Moni suomalainen yritys pärjää globaalissa kilpailussa, mutta kun turvallisuusalan teknologiayritys Vantaalta on saanut asiakkaikseen muun muassa Yhdysvaltain ilmailuhallinnon ja merijalkaväen ja jopa Israelin valtion, voidaan puhua kansainvälisestä läpimurrosta, kertoo Ruotuväki.

Tähän on kyennyt Sensofusion, jonka kehittämä ainutlaatuinen teknologia on kerännyt laajaa kiitosta ympäri maailman. Yrityksen päätuote on drooninhavaitsemis- ja torjumisjärjestelmä Airfence 7.0, joka on osoittanut suorituskykynsä myös Ukrainassa, jossa yrityksellä on nykyään oma toimisto.

Sensofusionin toimitusjohtaja Tuomas Rasila kertoo Ruotuväelle, että Airfence toimii kaikissa olosuhteissa, joko paikallaan tai liikkeessä, niin laakealla sotatantereella kuin tiheässä kaupungissakin.

– Airfence perustuu ympäristössä kulkevien radiosignaalien havaitsemiseen sekä niitä lähettävien laitteiden tunnistamiseen ja paikantamiseen, Rasila kuvailee.

Suotuisissa olosuhteissa se voi havaita signaaleja kymmenien tai jopa satojen kilometrien etäisyydeltä. Asiakas voi määritellä suojelualueen, jota laite valvoo seuraamalla kaikkia käytössä olevia radiotaajuuksia.

Rasila kertoo, että suuri osa lennokeista lähettää jatkuvasti radiosignaaleja, jotka voidaan tunnistaa ja näin määrittää myös lennokin tyyppi.

Jotkin tiedustelukäytössä olevat lennokit lähettävät erityisen voimakkaita radiosignaaleja, sillä niiden on kyettävä lähettämään tietonsa kauas. Nämä signaalit ovat erityisen hyvin kuultavissa myös muille pitkän matkan päähän.

Airfencen suorituskyky on passiivinen radiontunnistus. Laite seuraa radiosignaaleja ja havaitsee niiden avulla tapahtuvan laitteiden välisen kommunikoinnin. Laite pystyy tulkitsemaan tietoliikennettä ja voi jopa siepata yhteyden omiin tarkoituksiinsa.

– Pystymme identifioimaan, että signaali tulee tietynlaisesta laitteesta ja paikantamaan kyseisen laitteen. Lisäksi pystymme menemään signaalilinkkien sisään ja esimerkiksi näkemään videosyötettä, jota lähetetään, Rasila havainnollistaa.

Signaalin siepattuaan Airfence kykenee useissa tapauksissa lamauttamaan laitteen, kuten droonin. Rasila katsoo, että häirintä ja pitkä kantama ovat elintärkeitä ominaisuuksia taistelukentällä.

– Tiedusteludroonin tunnistamisessa ja torjumisessa ei ole mitään arvoa, jos drooni havaitaan vasta näköetäisyydellä. Siinä vaiheessa droonin operaattori on jo onnistunut tiedustelussaan, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)