Ulkoministeri Elina Valtonen. LEHTIKUVA / KIMMO PENTTINEN

Elina Valtonen Ylelle: Ulkopolitiikasta vallitsee yksimielisyys

Ulkoministerin mukaan demokratiassa puolueilla on omia painotuksia ja ajatuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) mukaan Suomessa vallitsee laaja hallitus- ja oppositiopuolueiden yksimielisyys keskeisimmistä ulkopolitiikan kysymyksistä. Valtonen kommentoi asiaa lauantaina Ylen Ykkösaamussa.

– Meillä on todella laaja yksimielisyys kaikista tärkeimmistä asioista: Suomen arvopohjasta, demokratiasta, oikeusvaltiosta ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Ja sitten tietysti ulko- ja turvallisuuspoliittisista pääratkaisuista kuten Euroopan unionin jäsenyydestä ja Nato-jäsenyydestä nyt tuoreeltaan, jota rakennetaan tiiviisti.

Julkisuudessa on viime päivien aikana kiinnitetty huomiota hallituspuolueiden erimielisyyteen Suomen Lähi-idän politiikasta. Syyskuussa Suomi äänesti YK:ssa sen puolesta, että Israelin siirto­kunnat miehitetyillä palestiinalais­alueilla todetaan laittomiksi. Suomen äänestyspäätöstä on arvosteltu etenkin hallituspuolue kristillisdemokraattien piirissä, ja puolueen puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah jätti ratkaisusta eriävän mielipiteen tp-utvassa perjantaina.

Suomen ulkopolitiikan isosta kuvasta ei maailmalla vallitse epäselvyyttä, Valtonen vakuutti haastattelussa. YK-äänestys ei ollut helppo monissa muissakaan maissa, ulkoministeri sanoi, ja monimutkaiset kysymykset menevät ”vahvasti tunteisiin”.

– Kun elämme demokratiassa, ei ole virhe vaan ominaisuus, että erilaisilla puolueilla ja poliitikoilla on eri painotuksia ja ajatuksia. He edustavat omia äänestäjiään, Valtonen sanoi.

Ulkoministeri kertoi arvostavansa suuresti ministerikollega Essayhia.

– Minulla ei ole mitään ongelmaa jatkaa hänen kanssaan yhteistyötä. Hän on tästä asiasta eri mieltä, mennään eteenpäin.

Hallituksella on Valtosen mukaan myös Lähi-idän politiikasta, kuten tulitauon tarpeellisuudesta, panttivankien vapauttamisesta ja kahden valtion mallista, yksimielinen näkemys. Vaikka Suomi äänesti YK:ssa keskustelua herättäneen päätöslauselman puolesta, olisi se ministerin mukaan Suomen muotoilemana ollut ”toisennäköinen”. Ulkopolitiikassa on kuitenkin suurelta osin kyse kompromisseista, Valtonen sanoi.

– Sen takia en näkisi, että tämä olisi fundamentaalisesti lainkaan iso asia, että esimerkiksi Sari Essayah on tästä yksittäisestä äänestyksestä eri mieltä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)