Taistelut Israelin pohjoisosissa ovat kiihtyneet viimeviikkoina Israelin ja erilaisten Iranin tukemien sotilaallisten liittoumien välillä. AFP / LEHTIKUVA / JOHN WESSELS

Hälytystä ei tullut, drooni-isku yllätti Israelin sotilaat

Iskun tekijäksi on ilmoittautunut irakilainen islamilainen vastarintaliike.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaksi Israelin asevoimien (IDF) sotilasta kuoli ja 24 haavoittui Golanin kukkuloilla sijaitsevaan tukikohtaan tehdyssä Irakista tehdyllä drooni-iskussa torstaiaamuna. IDF ilmoitti iskusta eilen perjantaina, kertoo Times of Israel.

Israelin asevoimien tutkinnan mukaan Irakista laukaistiin kaksi droonia. Israelin ilmapuolustus ampui toisen ohjuksista alas, mutta toista droonia ei havaittu riittävän ajoissa, jolloin tukikohdassa sijainneet sotilaat eivät ehtineet suojaan. IDF tutkii nyt, miksi toisen droonin lentämistä Israelin ilmatilaan ei havaittu.

Iranin tukema Irakin islamilainen vastarintaliike on julistautunut iskun tekijäksi ja on väittänyt ampuneensa drooneja kolmeen kohteeseen Pohjois-Israelissa. Se on myös väittänyt laukaisseensa lukuisia drooneja Israeliin Gazan alueelta sekä Israelin pohjoisosissa käydyissä taisteluissa. Suurin osa lennokeista ei ole kuitenkaan onnistunut ylittämään Israelin rajaa.

Torstain hyökkäys oli ensimmäinen kerta, kun irakilainen ryhmä aiheutti kuolonuhreja Israelissa. Viime viikolla Irakista laukaistu lennokki iski Eilatin satamaan Etelä-Israelissa haavoittaen lievästi kahta ihmistä.

Myös muiden Iranin tukemien aseellisten ryhmittymien ja Israelin välinen konflikti on viime viikkoina kiihtynyt.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)