Petteri Orpon hallitus on edennyt työmarkkinauudistuksissa hienosti, työministeri Arto Satosen taitavan työn siivittämänä.
Paikallisen sopimisen reformi lienee jo tämän kirjoituksen ilmestyessä käsitelty eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnassa. Se on pieni mutta tärkeä uudistus, joka purkaa yhden katkerimmista erimielisyyksistä ammattiliittojen ja yrittäjien väliltä. Uskon sen luovan pohjaa paremmalle konsensukselle, vaikka alkuvaiheessa ammattiliittojen puheet absurdin katkeria ovatkin. Sisimmässään he ymmärtävät uudistuksen mielekkyyden.
Työrauhalakien normalisointi eurooppalaiselle tasolle on niin ikään hyvä tulevaisuuden investointi. Meidän olisi myös päästävä “tanskalaiseen” työkulttuuriin, jossa työsuhteen voi päättää sillä perusteella, että se on työnantajalle kannattamaton. Tanskassa ei edellytetä, että työntekijä tekee varsinaisen rikkeen, vaan riittää, että työsuhde ei ole yritykselle hyödyllinen. Näin liikkuvuus työpaikkojen ja ihmisten kesken pysyy vilkkaana, rekrytoinnin kynnys alenee ja ihmiset hakeutuvat itselleen parhaiten sopiviin tehtäviin.
Vaikka ei ole kyetty osoittamaan, että suurempi vaihtuvuus vaikuttaisi merkittävästi työllisyysasteeseen, pidän todennäköisenä, että irtisanomisen helpottaminen kohentaa alamaissa ollutta tuottavuuskasvuamme.
Sunnuntaityötä helpotettava
Työreformien seuraavassa aallossa kokoomuksen on syytä tarttua uudistukseen, jolla on erityinen merkitys kaupungeille ja erityisesti Helsingin kaltaiselle pääkaupungille. Tarkoitan tällä sunnuntaityötä kuristavan säätelyn helpottamista.
Voimassa oleva lainsäädäntö edellyttää sunnuntaityön teettäjän maksavan kaksinkertaista palkkaa, mikä luo useimmille työnantajille ylivoimaisen esteen. Vuodelta 1946 peräisin oleva nykylaki on aikoinaan säädetty uskonnollisista syistä, ja nimenomaan sunnuntaityön estämiseksi. Nyt sitä puolustavat epäpyhässä liitossa sekä kristilliset konservatiivit että ay-vasemmisto.
Maallistuneemmassa yhteiskunnassa se kuitenkin estää sellaisen työn tekemistä, jossa kumpikin osapuoli voittaisi. Helsingissä näkee sunnuntaisin nälkäisiä matkailijoita kolkuttelemassa kiinni olevia ravintoloita. Jos tarjolla on nolla työtuntia sadan prosentin lisällä, se ei edes ole valintamahdollisuus, mutta olen varma, että löytyisi tarjoilu- ja keittiöhenkilökuntaa, joka ilomielin tekisi työtä esimerkiksi 50 prosentin palkanlisällä, jos työtä olisi tarjolla.
Jokainen työelämää tunteva tietää myös, että sunnuntaitunnit ovat kovin suosittuja ja niille olisi enemmän tekijöitä kuin tunteja on tarjolla. Tämäkin kertoo karulla tavalla, että pyhätyö ei ole hinnoiteltu oikein. Sunnuntaityötä tehdään Suomessa vähän, eikä sitä samasta syystä tilastoida kunnolla.
Helsinki jää muista jälkeen
Kaupunkipäättäjät erityisesti Helsingissä ovat syystä huolissaan siitä, että keskusta-alueiden vetovoima ei ole kohentunut samassa tahdissa kuin muissa Pohjoismaissa. Keräämämme data puhuu tästä karua kieltään. Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan keskustoissa vierailee ja kulkee moninkertainen määrä ihmisiä Helsinkiin verrattuna. Ja mikä pahinta, olemme jäämässä koko ajan jälkeen niistä.
Kaupunkien keskustat ovat matkailun, ruokapalvelujen ja vähittäiskaupan priima-alueita, ja näiden palvelujen kulutus on vahvasti vapaa-ajan varassa. Siksi kaupunkien elinvoima kohenisi varmasti, kun pyhätyötä saisi tehdä vapaasti. Jokainen voi verrata Helsingin Teurastamo-alueen iloista kuhinaa lauantaina ja kuollutta hiljaisuutta sunnuntaina. Miksei meilläkin voisi perheiden sunnuntailounas olla yleinen tapa?
Niin media kuin reformien vastustajat kehystävät kaiken puheen pyhälisien reformeista helposti pyhälisien “poistamiseksi”. Niin saattaa käydä tällekin kolumnille – ehkä se kirvoittaa valheellisen otsikon Vartiainen haluaa poistaa sunnuntailisät. Mutta pitäkäämme me kokoomuslaiset keskustelu järkevänä. Eihän kukaan halua lisiä “poistaa”, ja miksi edes haluaisi? Eikä niitä voikaan “poistaa”, koska ne ovat aina sovittavissa. Vaikka laissa ei lukisi sunnuntailisistä yhtään mitään, sunnuntaityölle ilmaantuisi jo markkinavoimien avullakin preemio, kuten monista maista nähdään.
Lisää tilaa pyhälisistä sopimiselle
Nyt säädettävä paikallisen sopimisen uudistus avaa onneksi tässäkin mahdollisuuksia – jos työehtosopimuksiin saadaan enemmän tilaa pyhälisistä sopimiselle. Mutta jos se ei riitä, olisi mainiota, jos lakia voitaisiin muuttaa – esimerkiksi alentamalla pakollinen korvaus 100 prosentista 50:een.
Reformi voisi olla oivallinen haaste työmarkkinajärjestöillekin. Hallitus voisi esimerkiksi antaa niille tehtäväksi luoda yksimielinen uudistusehdotus, ja samalla todeta, että jos ei sellaista tule, hallitus alentaa lainmukaista pakollista korvausta. Ammattiliitot saattavat protestoida, mutta ne tietävät hyvin, että vaikkapa sairaanhoitajat ja poliisit voivat halutessaan edelleen säilyttää tuplapalkkavaatimuksen omissa työ- ja virkaehtosopimuksissaan.
Mikä parasta, vaikka vasemmisto näyttää reagoivan raivokkaasti puheisiin sunnuntaityölain muuttamisesta, Suomen Yrittäjien kysely (tammikuu 2019, toteuttaja Kantar TNS) osoittaa, että enemmistö suomalaisista kannattaisi tällaista reformia. Kun Kantar kysyi yrittäjäjärjestön toimeksiannosta. Pitäisikö työntekijän ja työnantajan voida sopia sunnuntaikorvauksesta paikallisesti keskenään, jos molemmat osapuolet sitä haluavat, suomalaisten selvä enemmistö vastasi asuinpaikasta riippumatta myöntävästi. Tällä kannalla olivat kaikenikäiset, kaikki koulutusryhmät ja molemmat sukupuolet – ja paitsi nykyisten hallituspuolueiden, myös vihreiden ja keskustan kannattajat.
Kirjoittaja on ekonomisti ja Helsingin pormestari (kok.). Teksi on julkaistu Nykypäivässä 3/2024.
