Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen Petri Sarvamaa (kok.) on huolissaan huomattavasta virheiden kasvusta EU:n rahankäytössä. Tuoreen selvityksen mukaan EU-varojen käytössä tehtyjen virheiden osuus nousi viime vuonna 5,6 prosenttiin.
Lukema on lähes kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa. Vuonna 2021 virhetaso oli 3,0 prosenttia ja 2022 se oli 4,2 prosenttia, tavoitetason ollessa 2,0 prosenttia.
Sarvamaan mukaan EU:n rahankäyttö on muuttunut liian nopeasti erittäin monimutkaiseksi.
– Julkista rahaa on laitettu liikkeelle ennätyksellisiä määriä nopealla aikataululla. Kun samaan aikaan noudatettavien sääntöjen tulkinnanvaraisuus ja määrä on lisääntynyt, on selvää, että virheiltä ei voida välttyä, sanoo Sarvamaa.
Samalla hän muistuttaa, että virhetaso ei ole mittari petoksille tai sille, että EU-rahaa katoaisi taivaan tuuliin. Se tarkoittaa sitä, että EU:n rahankäytön sääntöjä ei noudateta.
– Yksi yleisimmistä esimerkeistä on tilanne, jossa EU-varoja on maksettu hankkeelle, mutta hankkeen vastuullinen taho ei ole järjestänyt julkista hankintamenettelyä tarvittavien palveluiden tai tuotteiden hankkimiseksi, kertoo Sarvamaa.
Hänen mukaansa EU:n rahankäyttö on ohjattava takaisin aikaan, jolloin se oli tarkkaa ja vastuullista.
– Huolellinen julkisten varojen käyttö on jokaisen veronmaksajan perusoikeus, jota ei nykymenolla EU:ssa kunnioiteta. Kokonaisvastuu on komissiolla, muistuttaa Sarvamaa.
Myös elpymispaketti saa EU-tarkastajalta noottia. Tilintarkastustuomioistuin antoi elpymispaketille jälleen varauman sisältävän lausunnon.
– Elpymispaketin maksut eivät perustu tosiasiallisiin kuluihin, eivätkä jäsenmaat ilmoita tosiasiallisia menoja. EU-rahaa maksetaan, kunhan jäsenvaltio saavuttaa itse asettamansa välitavoitteet vähintään tyydyttävästi, toteaa Sarvamaa.
– Tämä on nurinkurista verrattuna siihen, miten EU:n varoja on yleensä totuttu maksamaan. Nyt näemme, mihin se on johtanut, hän jatkaa.
Sarvamaa pitää elpymispakettia ennakkotapauksena, jonka rakenteellisista virheistä pitää ottaa opiksi.
– On todennäköistä, että uusi komissio ehdottaa uutta investointirahastoa tulevalla kaudellaan. Kysymys kuuluu, miten se rakennetaan niin, että vältetään elpymispaketissa tehdyt virheet.