Ammattiliittojen ja opposition mukaan vientimalli ajaa naisvaltaiset alat palkkakuoppaan. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

”Vientimalli ei ole uhka naisten palkkakehitykselle”

EK:n johtajan mukaan Ruotsissa palkkaerot ovat pienentyneet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen valmistelema vientivetoinen palkkamalli on edennyt eduskuntaan. Oppositiopuolueet SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja Liike Nyt jättävät välikysymyksen asiasta.

Ammattiliittojen ja opposition mukaan malli ajaa julkisen sektorin naisvaltaiset alat palkkakuoppaan.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtaja Ilkka Oksala tyrmää viestipalvelu X:ssä uhkakuvat.

– Vientimalli ei ole uhka naisten palkkakehitykselle. Ruotsissa malli on ollut voimassa vuodesta 1997, ja siellä ovat miesten ja naisten palkkaerot pienentyneet, Oksala kirjoittaa.

Suomen ongelma on Oksalan mukaan on julkisen puolen palkkajärjestelmien joustamattomuus.

– Ruotsissa julkisella puolella monasti suurin osa palkansaajista on sellaisten valtakunnallisten tessien piirissä, missä ei mainita mitään palkankorotuksista. Suomen julkisen puolen työnantajien ja työntekijöiden kannattaisi yhdessä perehtyä Ruotsin malliin.

Pääministerinä 1990-luvun laman aikana toiminut Esko Aho (kesk.) muistutti Ylen aamun haastattelussa vientivetoisen mallin historiasta.

– Aika mielenkiintoista on, että Ruotsissa se perustui konseptiin ja ajatukseen siitä, että varmistetaan Ruotsin talouden kehitys siten, että vientialat määrittävät sen palkankorotustason, mihin voidaan mennä. Se oli konsepti, joka syntyi palkansaajajärjestöjen vaatimuksesta, Aho kertoi ja totesi, että tätä ei suomalaisessa keskustelussa muisteta.

Ahon mukaan Ruotsissa palkansaajajärjestöt olivat tuolloin tyytymättömiä siihen, miten reaaliansiot olivat kehittyneet. Vientivetoinen palkkamalli oli palkansaajien toivoma ratkaisu.

– Siellä haluttiin, että mennään tällaiseen. Nyt meillä on sellainen käsitys, että palkkakehitys jotenkin huonontuisi tai jotkut jäisivät jälkeen ja eivät saisi sitä korjatuksi. Nytkään (Suomessa) 15 vuoteen ei ole tapahtunut mitään, joten pitää kysyä, että eikö tässä meidän järjestelmässä ole nyt jotain pielessä, Aho pohti.

LUE MYÖS:

Ex-pääministeri Ylellä: Vientivetoinen palkkamalli on Ruotsin ay-liikkeen keksintö

Oppositiolta tivataan vastausta: Miten palkkakuoppa täytetään, jos korotukset annetaan johtajille?

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)