Presidentti Juho Kusti Paasikivi muistutti, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.
Paasikiven seuraaja, presidentti Urho Kekkonen pohdiskeli, jos sisä- tai ulkopolitiikan pitää olla rempallaan, olkoon se sisäpolitiikka.
Ulkopolitiikka on käymistilassa. Keskustelu on kuitenkin saanut väärät mittasuhteet.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps) päätöksestä pitää Suomi Ukrainan tasa-arvoliittouman ulkopuolella ei kajoa Suomen suureen linjaan. Teko ei ole mitätön, mutta sen merkitystä on paisuteltu. Keskustelua voi verrata riitelyyn kehitysavun määrästä.
Kokoomus ja ruotsalainen kansanpuolue halusivat peruuttaa Tavion päätöksen. Se ei kuitenkaan onnistunut.
Eduskunnassa särö tuli esiin Tavion luottamusäänestyksessä. Jälleen muutama Rkp:n ja kokoomuksen edustaja pidättyi tai oli poissa äänestyksestä. Eva Biaudét´n (r) lisäksi kokoomuksen eduskuntaryhmässä on edustajia, jotka ovat vältelleet tukemasta perussuomalaisten ministereitä luottamusäänestyksissä.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd) oli päästä pälkähästä tai haksahti virheeseen. Hän jätti hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa protestoimatta Suomen aietta äänestää Yhdistyneissä kansakunnissa Israelin vetäytymistä vaativan lausuman puolesta.
Äänestyksestä pillastui kristillisdemokraattien kummitäti, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd). Essayah perääntyi ja ilmoitti kolme viikkoa myöhässä olevansa toista mieltä.
Israel on ollut erityisasemassa kristillisdemokraattien ohjelmissa. Se on kuin Neuvostoliitto kommunistien julistuksissa kilpavarustelun aikana, jolloin maailmassa oli sodan ja rauhan ohjuksia.
Oppositio on kovistellut pääministeri Petteri Orpoa (kok) ja hallitusta sekavasta ulkopolitiikasta. Hallituksen ulkopolitiikassa on särö. Tavion ja Essayahin toiminta asettuu mittasuhteisiinsa, kun esille kaivetaan ulkopolitiikan todelliset erimielisyydet.
Kristilliset joutuivat ulos hallituksesta 1994, kun puolue ei suostunut tukemaan Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Vasemmistoliiton edeltäjä kansandemokraatit lähtivät hallituksesta 1982 puolustusmäärärahojen vuoksi.
Lillukanvarsien lisäksi linjastakin on keskustelu avoimesti jo vuosikausia. Pääministeri Paavo Lipposen (sd) ja keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen ottelu 2003 oli historiallinen. Ulkopolitiikan näkemysero nousi keskeiseksi vaaliteemaksi, kun Jäätteenmäki ja Lipponen taistelivat pääministerin paikasta.
Riita Suomen osallistumisesta Irakin vastaiseen liittoumaan päättyi kummankin tappioksi. Lipponen hävisi vaalit. Jäätteenmäen pesti pääministerinä kesti vain 69 päivää.
Nykyistä sanailua hämmästellyt keskustajohtaja Antti Kaikkonen intoili 2014 Suomen ja Ruotsin sotilasliiton puolesta. Keskustelun oli avannut puolustusministeri Carl Haglund (r), ja sitä jatkoi seuraaja, puolustusministeri Jussi Niinistö (ps).
Päätöksenteon avoimuus ja julkinen keskustelu ovat toimivan kansalaisyhteiskunnan tunnusmerkkejä. Siihen liitetään usein poliittisesti tarkoituksenmukainen liioittelu, joka helposti ymmärretään vaatimukseksi suiden tukkimisesta.
Ulkopolitiikassa on jännitteitä. Hallitus yrittää vähätellä erimielisyyksiä, joita oppositio paisuttelee.
Keskustelussa on kuitenkin tullut selväksi, että yksikään puolue ei kyseenalaista Suomen päälinjaa. Nato-jäsenyys on siitä tuore näyttö.
Presidentti Alexander Stubb on puhunut arvopohjaisesta realismista. Sävyeroja tulee siitä, kuinka paljon painotetaan arvoja ja kuinka paljon realismia.
