Käsirannekkeet kasvojen pesuun myynnissä kiinalaisessa Temu-verkkokaupassa, kuvattu Helsingissä 16. heinäkuuta 2024. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Näyttöruutujen äärellä kuluu enemmän aikaa kuin koskaan ennen

Nuorten kyky arvioida tiedon luotettavuutta on kovalla koetuksella somen sisältötulvassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Syynä tähän ovat liian vähäinen lukeminen ja heikot tiedon arvioinnin taidot. Tilastokeskus tukee opettajia nuorten monilukutaidon ja erityisesti tilastotaitojen kehittämisessä. Parhaillaan käynnissä olevat, kansainväliset nuorten tilasto-olympialaiset ovat kasvattaneet suosiotaan.

– Ajankäyttötutkimuksemme mukaan näyttöruutujen äärellä kuluu enemmän aikaa kuin koskaan ennen ja pisin ruutuaika väestöryhmistä on nuorilla. Samalla lukemiseen käytetty aika on romahtanut ja suhteellisesti suurin romahdus on tapahtunut juuri nuorilla”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Juha Haaramo ajankäyttötutkimuksen tietojen pohjalta.

Kasvava tietotulva koettelee jokaisen kykyä vastaanottaa ja käsitellä tietoa. Maailman talousfoorumi on listannut väärän tiedon globaalin maailman suurimpiin riskeihin, ja tiedon luotettavuuden haasteet nousevat esiin myös Tilastokeskukselle tulevissa yhteydenotoissa.

Monilukutaito on digiajan uusi kansalaistaito, joka tuo perinteisen lukemisen rinnalle kimpun uudenlaisia tiedon käyttöön liittyviä taitoja.

– Yksi niistä on numerotiedon käyttö, arviointi ja käytäntöön soveltaminen. Tilastojen lukutaito on esimerkiksi kykyä tehdä luotettavia tulkintoja siitä, mitä se tai tuo tarkoittaa minulle, asuinkunnalleni tai vaikkapa koko Suomelle, Tilastokeskuksen koulutuspäällikkö Marika Jokinen kertoo.

Monilukutaito apuna tietotulvassa

Yläkoulun opettajan mukaan sosiaalinen media on vaikuttanut valtavasti nuorten keskittymiskykyyn ja luetun ymmärtämiseen, mikä heijastuu suoraan koulumaailmaan.

– Sisältötulva on koukuttavaa ja jo yhden tunninkin aikana on hankala pärjätä ilman puhelinta. Nuorten medialukutaito on valitettavan heikkoa, eikä tekoäly ja sen luomat sisällöt helpota tilannetta laisinkaan. Opetussuunnitelmaan olisi tärkeä tuoda enemmän digiajan taitojen harjoittelua, yläkoulun matemaattisten aineiden opettaja Marko Mäkinen Turun lyseon koulusta sanoo.

Tilastokeskus tekee monipuolista yhteistyötä opettajien kanssa. Tilastotaitojen kehittämiseen voi hyödyntää kaikille avoimia ja maksuttomia tilastoaiheisia materiaaleja Opi tilastoista -sivustolla tai lähteä mukaan tilastokilpailuihin. Juuri käynnistyneissä nuorten tilasto-olympialaisissa tutkitaan ja tulkitaan tilastoja kansainvälisessä seurassa.

– Vuotuisen kilpailun suosio on iloksemme kasvussa. Viime vuonna tilasto-olympialaisiin osallistuneiden opiskelijoiden määrä lähes kaksinkertaistui, ja myös tämän syksyn ilmoittautuminen on alkanut vilkkaana, Marika Jokinen iloitsee.

– Peruskoulussa tilastot ovat melko pienessä roolissa matematiikan opetussuunnitelmassa. Tilasto-olympialaisiin osallistuminen mahdollistaa oppilaille syvemmän tutustumisen tilastotieteen maailmaan. Tämänkaltaiset kilpailut innostavat oppilaita ja syventävät nuorten ymmärrystä oikeasta ja väärästä tiedosta, Mäkinen jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)