Yhdysvaltain presidentinvaalin toinen pääehdokas Donald Trump on ryhtynyt vaalitilaisuuksissaan kertomaan rakkaudestaan oheisessa kuvassa olevaan graafiseen kaavioon.
Kyse on Illegal Immigration into the U.S. -grafiikasta eli Yhdysvaltoihin kohdistuvaa laitonta maahanmuuttoa esittävästä hänen kampanjansa paperista.
– Se on kaunein paperi jonka olen nähnyt, vien sen kotiini joka ilta ja nukun sen kanssa ja suutelen sitä, oohh, suutelen sitä, wuu, Donald Trump hauskuutti kuulijoita äsken Arizonassa ja Coloradossa.
– SIllä ilman tuota hyväkästä en olisi täällä nyt.
– Kaikkien aikojen kaunein kaavio! Nostakaa se esiin. Jos sitä ajattelee, niin laiton maahanmuutto pelasti henkeni. Olen ainoa. Yleensä se on toisin päin.
Heinäkuun vaalitilaisuudessa Pennsylvanian Butlerissa Trump käänsi päätään oikealle katsoakseen juuri taululle heijastettua graafia. Liike pelasti salamurhaajan luodilta, joka muuten olisi osunut hänen päähänsä kunnolla.
Butlerin vaalitilaisuus heinäkuussa keskeytettiin ampumiseen. Kun Trump palasi reilu viikko sitten paikalle uuteen vaalitilaisuuteen, grafiikka heijastettiin jälleen taululle ja Trumpin alkusanat olivat ”ja kuten olin sanomassa….”.
Trump on the graph
“Is the most beautiful piece of paper I’ve ever seen, I take it home every night and I sleep with it and and I kiss it” pic.twitter.com/cyF4nD43yi
— MAGA-CessPool (@DiegoCessPool) October 11, 2024
Donald Trump is taking about getting intimate with a graph while talking about mental institutions at his sad little hate rally in Aurora, Colorado.
Methinks a mental institution is exactly where he needs to be. pic.twitter.com/HYbm6NKVEj
— Art Candee (@ArtCandee) October 11, 2024