Silmälasit ja euroja Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tarkista yksi asia eläkeotteeltasi

Asiantuntijan mukaan harva tietää eläkekertymäänsä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisten kannattaa pitää silmällä omaa eläkekertymäänsä. Näin kehottaa työeläkeyhtiö Ilmarisen viestintäpäällikkö Tiina Malinen blogikirjoituksessaan.

– Työni puolesta olen vuosien saatossa laatinut lukuisia artikkeleja ja asiakasviestejä siitä, kuinka eläkekertymä on elämämme aikana kerryttämistämme varallisuuden muodoista yksi suurimmista.

Malinen myöntää, että monelle se on kaikkein suurin, asuntoakin arvokkaampi potti.

– Aika pysäyttävää, kun suuruusluokan noin ilmaisee, Malinen huomauttaa.

Silti harvalla työikäisellä on Malisen mukaan käsitystä siitä, kuinka paljon hänelle on kertynyt eläkettä.

– Harva on muistanut, mistä eläkeyhtiöistä työeläkeotteita on uran varrella postilaatikkoon tipahdellut. Vielä harvempi muistaa, milloin viimeksi näin on tapahtunut. Kukaan ei muista, paljonko tämänhetkinen eläkekertymänsä on tai tiedä, että verkossa voi kokeilla laskurilla, miltä tuleva eläke voisi näyttää.

Hänen mukaansa monet ovat riemastuneet tiedosta, kun he ovat kuulleet, että eläkekertymän voi tarkistaa verkosta löytyvän palvelun kautta.

Malinen suosittelee myös tarkistamaan, että otteen tiedot ovat oikein.

– Kun työura alkaa lähestyä puoliväliään, siihen on osunut jo myös katkoja, joista eläkettä on kertynyt. Tässä vaiheessa työeläkeotteessakin alkaa jo olla rivejä läpikäytäväksi. Oman työeläkekertymänsä äärelle tulee hakeuduttua helpommin ja useammin, kun tietää, että on omalla vastuullani tarkastaa, onko jokainen työsuhteeni, suorittamani tutkinto tai vanhempainvapaan ajalta maksettu sosiaalietuus otteella oikein.

Työeläkeote on saatavilla työeläkevakuuttajien verkkopalveluissa tai tyoelake.fi-sivustolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)