Karoliina Partanen. Kuvakaappaus lähetyksestä: EDUSKUNTA

Kokoomuksen mukaan SDP lietsoo pelkoa ja sekasortoa työmarkkinoille

Uudistuksia ei ole Karoliina Partasen mielestä enää varaa lykätä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus on vastannut opposition välikysymykseen palkkatasa-arvosta.  Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron piti puolueen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Karoliina Partanen.

Hän oikoi puheessaan opposition väittämiä vientivetoisesta palkkamallista.

– Kaikesta opposition pelottelusta huolimatta työmarkkinaosapuolilla on jatkossakin täysi vapaus sopia keskenään työehdoista ja siten kehittää esimerkiksi julkisten naisvaltaisten alojen palkkausta haluamallaan tavalla. Palkkaeroja ja palkkakuoppia voidaan korjata myös yleisen linjan puitteissa kohdentamalla korkeampia palkankorotuksia niitä kulloinkin eniten tarvitseville ammattiryhmille, Partanen sanoi.

Naisten palkkakehitystä ja esimerkiksi työvoiman saatavuutta voidaan Partasen mukaan turvata myös valtakunnallisia sopimuksia täydentävillä paikallisilla ratkaisuilla.

– Paikallisten osapuolten rooli, yhteistyö ja solidaarisuus korostuvat tulevaisuudessa vielä aiempaa enemmän, hän totesi.

Kokoomusedustaja arvosteli puheessaan oppositiota.

– SDP on pääoppositiopuolueena lietsonut pelkoa ja sekasortoa työmarkkinoille sellaisella vimmalla, että valtakunnansovittelijakin on joutunut puuttumaan asiaan toteamalla, että muutokset sovittelutyöhön eivät ole kovin dramaattisia. Valtakunnansovittelija myös uskoo, että uudistuksella voi olla myönteisiä vaikutuksia niin sovittelujärjestelmän toimivuudelle kuin myös osapuolten väliselle neuvottelutoiminnalle. Siksikin nyt tehtävät muutokset ovat tärkeitä, Partanen sanoi.

Partasen mielestä on surullista, että ”keskusta on purematta niellyt SDP:n totuudenvastaiset pelottelut”.

– Ruotsissa vientivetoinen palkkamalli rakennettiin jo 90-luvun lopulla. Ja kuten keskustan entinen puheenjohtaja ja pääministeri Esko Aho on viisaasti todennut, tämä uudistus olisi pitänyt tehdä erityisesti Suomessa. Meillä sen aikaansaamiseen on kuitenkin mennyt pitkälti yli 20 vuotta, Partanen totesi.

– Toivotankin keskustan lämpimästi tervetulleeksi mukaamme tekemään todellisia kasvutoimia ja kaivautumaan pois vasemmiston tulipunaisesta sylistä. Älkää toimiko kuten SDP, joka on asettunut vastustamaan kaikkia Suomen kilpailukykyä, työllisyyttä ja talouskasvua tukevia uudistuksia, hän jatkoi.

Partasen mukaan työmarkkinauudistuksia ei ole enää varaa lykätä.

Tämän SDP ja keskusta taitavat oikeasti myös tietää, vaikka ovatkin nyt sortuneet vastakkainasetteluvasemmiston rooliin. Tosiasiassa te taidatte vain olla tyytyväisiä siitä, että joku muu toteuttaa nämä välttämättömät uudistukset teidän puolestanne. Näitä uudistuksia ei tehdä suosion, vaan Suomen vuoksi, hän sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)