Venäjä ei ole selvinnyt lännen pakotteista. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Moskova valehtelee Venäjän inflaatiosta

Tukholman kauppakorkeakoulun tutkijat osoittavat viralliset inflaatio- ja talouden kasvuluvut väärennöksiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän viranhaltijoiden lisääntyvät lausunnot, joiden mukaan maan talous on selviytynyt lännen pakotteista, pankkien irrottamisesta SWIFT-järjestelmästä sekä hyödykkeiden ja teknologian toimitusten rajoituksista, ovat pelkkää propagandaa ja valhetta, mikäli on uskominen Tukholman kauppakorkeakoulun siirtymätalouden instituutin julkaisemaan raporttiin.

Rosstatin tilastojen mukaan vuonna 2022 Venäjän bruttokansantuote laski 1,2 prosenttia, joka oli vain kuudesosa maan hallituksen ennakkoarviosta ennen hyökkäyssodan aloittamista. Sen jälkeen bkt alkoi kasvaa: viime vuonna 3,6 prosenttia ja kuluvan vuoden alkupuoliskolla 4,6 prosenttia. Ruotsalaistutkijoiden laskelmien mukaan nämä ruusuiset numerot muuttuvat rajusti, jos oletamme, että viralliset tilastot aliarvioivat inflaation, yhden tärkeän talouden parametrin.

Rosstatin mukaan kuluttajahintaindeksi kasvoi 11,9 prosenttia vuonna 2022, 7,4 prosenttia vuonna 2023 ja 5,8 prosenttia tammi-syyskuussa 2024. Vaihtoehtoiset inflaation mittarit antavat raportin mukaan kuitenkin monta kertaluokkaa suurempia lukuja. Romirin laskema päivittäistavaroiden hintaindeksi, joka perustuu venäläisten todelliseen ostoskoriin, hyppäsi 33,4 prosenttia ensimmäisenä sotavuonna, 23,2 prosenttia viime vuonna ja vielä 13,7 prosenttia syyskuun loppuun mennessä kuluvana vuonna.

Jos lasketaan bkt:n muutos perustuen Romirin ilmoittamaan hintojen nousuun eikä virallisiin inflaatiolukuihin, viime vuoden ilmoitettu 3,6 prosentin kasvu muuttuukin 8,7 prosentin supistumiseksi, toteaa raportti. Tutkijat käyttivät Venäjän talouden arviointiin kolmea vaihtoehtoista mallia, joista yksikään ei osoittanut kasvua: öljyn ruplahintaan perustuvan laskelman perusteella bkt supistui 1,9 prosenttia, dollarihintaan perustuen 8,2 prosenttia, kun taas Yhdysvaltain bkt:hen korreloiva laskutapa antoi tulokseksi 10,9 prosentin supistumisen.

Raportti löytää lisätodisteeksi virallisen inflaation aliarvioinnista myös Moskovan keskuspankin toiminnan. Vuoden 2023 puolivälistä alkaen se on nostanut ohjauskorkoa seitsemän kertaa, mikä on asettanut vuosikoron 19 prosentin tasolle, ja suunnittelee lisänostoa vielä 20 prosenttiin lokakuun kokouksessaan. pankit valmistautuvat 21 prosentin tasoon.

Jo nyt korkotaso ylittää virallisen 8,6 prosentin inflaation yli kymmenellä prosenttiyksiköllä, vaikka inflaatio on lähes sama kuin joulukuussa 2021 (8,4 prosenttia), jolloin keskuspankki piti korkotason 8,5 prosentissa. Raportin mukaan tämä kyseenalaistaa joko viimeisimmät inflaatioluvut tai keskuspankin pätevyyden.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)