Rakennustyömaa Helsingin Kalasatamassa., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Etla arvioi talouden kasvavan ensi vuonna 1,4 prosenttia

Rakennusalalle odotetaan ensi vuodesta alkaen selvää kasvua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) arvioi syksyn suhdanne-ennusteessa Suomen bruttokansantuotteen supistuvan kuluvana vuonna 0,2 prosenttia. Ensi vuonna kasvua kertyy Etlan arvion mukaan 1,4 prosenttia.

Kansainvälinen kysyntä ei riitä vetämään vientiä kasvuun vielä tänä vuonna, ja investoinnit supistuvat edelleen. Työttömyysaste nousee tänä vuonna, mutta laskee jo ensi vuonna. Työikäinen väestö Suomessa on kasvamassa pitkästä aikaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Suomen päävientimarkkinan Euroopan heikko taloustilanne heijastuu tänä vuonna suoraan tehdasteollisuuden kysyntään ja sitä kautta myös tuotantoon. Ensi vuonna on kuitenkin kasvua odotettavissa, kun euroalueen – ja myös Ruotsin – talouskasvu vahvistuu.

Etla arvioi, että metsäteollisuuden arvonlisäyksen vahva kasvu jatkuu tänä vuonna noin 6 prosentin tahtia, pitäen yllä koko teollisuuden kasvua. Paperiteollisuuden vienti vetää hyvin kartonki- ja paperitoimitusten ansiosta, mutta puutavaratuotteiden vienti kääntyy vasta ensi vuonna kasvuun, kun rakentaminen alkaa elpyä. Myös kemianteollisuus on kasvussa ja elintarviketeollisuuden tuotanto ja vienti pääsevät hitaaseen kasvuun tänä vuonna.

Rakentamisen arvonlisäys supistui reippaasti viime vuonna ja sama kehitys jatkuu vielä kuluvana vuonna. Erityisesti uusien asuntojen rakentaminen on vähentynyt voimakkaasti edellisvuosista, jolloin asuntotuotanto oli vauhdikasta. Kuluvana vuonna rakentaminen on kuitenkin kääntynyt varovaiseen kasvuun, mikä näkyy erityisesti maa- ja vesirakentamisessa sekä erikoistuneessa rakennustoiminnassa. Vuosina 2025–2026 rakennusala alkaa kasvaa taas selvästi, ennustaa Etla.

Yksityisten palvelualojen kasvu on ollut viime ja tänä vuonna keskimäärin nollan tuntumassa, mihin on vaikuttanut heikko suhdannetilanne välituotteita hankkivassa teollisuudessa ja rakentamisessa, sekä kotitalouksien vaisu kulutuskysyntä. Ensi vuonna palvelualoilla nähdään keskimäärin 1,5 prosentin kasvua.

Kaupan arvonlisäys alenee vielä tänäkin vuonna kahden vielä synkemmän vuoden jälkeen. Kysynnän elpyminen alkaa kuitenkin tukea toimialaa. Kaupan näkymiä painavat muun muassa rakennusalan käänteen odottaminen, arvonlisäveron kiristäminen ja työmarkkinaepävarmuudet. Hotelli- ja ravintola-alalla arvonlisäys on palautunut pandemiaa edeltäneelle tasolleen, mutta alenee hieman tänä vuonna.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)