Minja Koskela. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Minja Koskela vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi

Helsinkiläinen ensimmäisen kauden kansanedustaja nousee Li Anderssonin paikalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto valitsi lauantai-aamupäivällä Minja Koskelan puolueen uudeksi puheenjohtajaksi.

Puoluevaltuusto teki päätöksen neuvoa-antava jäsenäänestyksen pohjalta.

Koskela sai jäsenäänestyksessä 4 115 ääntä. Vastaehdokkaista kuopiolainen Laura Meriluoto sai 1 572 ääntä ja vantaalainen Gashaw Bibani 806 ääntä.

Vuonna 1987 syntynyt Koskela on ensimmäisen kauden kansanedustaja Helsingistä. Hän on myös Helsingin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen. Aiemmin musiikin aineenopettajana toiminut Koskela on koulutukseltaan musiikin tohtori ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

Ennen valintaansa Koskela kertoi uskovansa, että vasemmistoliitolla on nyt potentiaalia vaihtoehdosta valtavirraksi.

– Haluan olla rakentamassa globaalisti, valtakunnallisesti ja alueellisesti vahvaa vasemmistoa yhdessä puolueen jäsenten kanssa, Koskela totesi.

Puheenjohtajan pallilta väistyy Koskelan tieltä Li Andersson, joka toimi puolueen puheenjohtajana yli kahdeksan vuoden ajan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)