Arvostettu brittiläinen historioitsija Peter Frankopan käsittelee noin 880 sivun mittaisessa tietokirjassaan ilmaston ja ympäristön vaikutuksia sivilisaatioihin.
Pienen jääkauden täysin tarkkaa aikarajaa on mahdotonta määritellä, mutta tavallisimmin tämä termi on vakiintunut tarkoittamaan aikaa 1500-luvulta 1800-luvulle. Tuohon ajanjaksoon sisältyi kolme auringon matalamman aktiivisuuden kautta, minkä takia Euroopan keskilämpötilat laskivat.
Etenkin 1600-luvulla oli paljon koettelemuksia ja koko vuosisataa on kutsuttu suureksi kriisiksi. Käytiinhän 1600-luvulla enemmän sotia kuin yhdelläkään muulla aikakaudella ennen 1940-lukua. Sotien lisäksi kulkutaudit ja nälänhädät verottivat väestöä.
Pienen jääkauden mittaan sattui myös yksittäisiä tapahtumia, jotka johtuivat kylmistä olosuhteista tai yleisesti ottaen ilmaston muuttumisella. Sää oli 1500-luvun loppupuolella erityisen myrskyistä ja niitä on pidetty ratkaiseva syynä esimerkiksi Espanjan Suuren armadan tuhoon vuonna 1588. Väitteiden mukaan myrskyt tuhosivat enemmän espanjalaisten aluksia kuin englantilaisten sotalaivojen tykit yhteensä.
Edelleen on arvioitu, että strategisten virheiden lisäksi Ruotsin asema yhtenä Euroopan suurvalloista ensin horjui ja sitten mureni 1690-luvun ja 1700-luvun kylmien talvien seurauksena. Ruotsin armeijat murtuivat pakkaseen ja tauteihin, mikä johti ennen pitkään Baltian alueiden menettämiseen ja Venäjän miehitysvaltaan Suomessa.
Myös noitaoikeudenkäynnit ja -teloitukset on liitetty ilmastolliseen muutokseen. Etenkin naisia syytettiin usein esimerkiksi raekuuroista johtuneista satojen tuhoutumisesta. Ilmaston viileneminen vaikutti myös kulutustottumuksiin. Oluen suosio kasvoi, koska sään muuttumisen takia viininviljelyn pohjoisraja siirtyi etelämmäs ja näin sekä vähensi viinin saatavuutta että nosti sen hintaa.
Sään muokkausyrityksiä
Ajatuksella sään säätelystä on pitkät juuret. Rituaaleja, joiden tarkoituksena on tuottaa sadetta, suojella viljelyksiä, parantaa satoa ja ylipäätään saada aikaan suotuisaa säätä tunnetaan eri yhteiskunnissa aina muinaisista ajoista nykyaikaan.
Yhdysvaltalainen James Espy oli liittovaltion palveluksessa ollut meteorologi, joka yritti 1840-luvulla saada aikaan sadetta sytyttämällä laajoja metsäalueita tuleen siinä toivossa, että roihusta nouseva lämpimän ilman pylväs synnyttäisi pilviä, jotka sitten sataisivat maahan. Espyn kokeet eivät onnistuneet, mutta muut tutkijat jatkoivat yrityksiä eri menetelmin.
Yksi havainto liittyi sodankäyntiin. Todettiin, että taisteluissa, joihin oli kuulunut runsaasti tykkitulta savuineen, seurasi usein rankkasade. Teoria johti 1800-luvun lopulla kongressin rahoittamaan projektiin, jossa kokeiltiin, voisiko sadetta saada taivaalta räjähdysaineiden avulla.
Kaksi kuukautta kestänyt jatkuva räjäyttely ei tuottanut sadetta ja kriitikoiden mielestä kyseessä oli typerin esitys, mitä ihmismieli saattoi keksiä.
Kiinnostus sään muokkausta kohtaan jatkui ja USA:ssa oli vuonna 1947 käynnissä virallinen tutkimushanke koodinimeltään CIRRUS. Sen tavoitteena oli selvittää mahdollisuuksia jättiläismäisen luonnon voimien säätelyyn. Ohjelmaan kuului pilvien muokkaamismahdollisuuksien kartoittaminen. Tutkijat pudottivat pilviin hiilihappojäätä, hopeaa ja vesipisaroita siinä toivossa, että ne synnyttäisivät ketjureaktion ja saisivat aikaan sadetta.
Hankkeen salaisessa muistiossa yhdeksi tavoitteeksi määriteltiin myös sotilaalliset tarkoitukset. Joidenkin projektissa mukana olleiden mukaan sään hallitseminen olisi ydinpommiakin tehokkaampi ase.
USA:ssa oli toiminnassa myös valtion säänmuokkauskomitea. Sen puheenjohtaja arvioi, että jos vain rahoitusta riittäisi, niin tulevaisuudessa säätä voitaisiin toimittaa tilaustyönä. Esimerkiksi tornadoja voitaisiin tarvittaessa hajottaa ja kuiville alueille luoda sadetta.
Kylmän sodan asetelmissa säänmuokkauksen tavoitteena oli myös kriisin tulleen heikentää Neuvostoliittoa. Pilvien avulla toivottiin aikaansaada joko rankkasateita tai tuhoisaa kuivuutta vihollisvaltion ylle. Suurista puheista huolimatta kokeilujen tulokset jäivät heikoiksi. Rahoitusta kuitenkin jatkettiin, koska pelkona oli, että Neuvostoliitto pääsisi hallitsemaan säänmuokkausta.
Myös Neuvostoliitossa tehtiin ympäristöön liittyviä kaavailuja. Vuonna 1948 julkaistiin ”Stalinin suuri suunnitelma luonnon muokkaamiseksi”. Sen tarkoituksena oli saada aikaan kuusi miljoonaa uutta metsähehtaaria ja perustaa niiden avulla kahdeksan metsävyöhykettä. Metsät toimisivat esteenä Aasiasta puhaltaville tuulille ja sekä viilentäisivät Keski-Venäjää että toisivat sinne lisää sateita.
Jättiläismäinen hanke kariutui, kun Josif Stalin kuoli maaliskuussa 1953. Vain muutama päivä sen jälkeen projekti hyllytettiin, metsänhoitoministeriö lakkautettiin ja suurin osa metsänhoidon palveluksessa olevista työläisistä erotettiin.
Peter Frankopan: Maan ja taivaan välissä. Ihmiskunnan ja ilmaston uusi historia. Suomentaneet Riina Vuokko & Jaakko Kankaanpää. 876 sivua. Atena/Kustannusosakeyhtiö Otava.
