ISIS-taistelijoita. Kuvakaappaus videolta Vice News / Youtube

ISIS:n seksiorjaksi 11-vuotiaana päätynyt kertoo kannibalismista

Jesidinainen oli vuosia palestiinalaisen jihadistin vankina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jihadistijärjestö ISIS:n sieppaama Fawzia Amin Saydon kertoo The Sun -lehdessä järkyttävän tarinansa.

Hän on yksi tuhansista jesideistä, jotka joutuivat ISIS:n kansanmurhan uhriksi: arviolta 5 000 murhattiin ja yli 10 000 kidnapattiin.

Fawzia Amin Saydon oli 11-vuotias, kun jihadistit hyökkäsivät Pohjois-Irakissa sijaitsevaan Sinjariin elokuussa 2014 . Hänen kotikaupunkinsa miehiä tapettiin ja naisia ja lapsia vangittiin. Hän joutui kahden veljensä kanssa leirille, jossa koulutettiin lapsisotilaita. Sieltä hänet vietiin kymmenien naisten ja tyttöjen kanssa Tal Afariin.

Heitä pidettiin ensimmäiset neljä päivää nälässä. Lopulta jihadistit keittivät riisiä ja toivat lihaa naisille ja tytöille.

– Koska olimme niin nälkäisiä, söimme kaiken pöydällä olleen, hän muistelee.

– Syödessämme tiesimme, että jotain oli vialla, koska maku oli outo, mutta söimme vain, koska olimme nälkäisiä. Sen jälkeen meillä kaikilla oli vatsakipuja ja pahoinvointia.

ISIS:n taistelijat tekivät kauhistuttavan paljastuksen ateriasta. Naiset olivat syöneet tapettuja vauvoja.

– He näyttivät meille kuvia mestatuista lapsista ja vauvoista. He kertoivat, että nämä ovat lapsia, jotka söitte, Fawzia Amin Saydon kertoo.

– Siellä oli nainen, joka sai sydänkohtauksen sillä hetkellä ja kuoli.

Hänen mukaansa yksi nainen jopa tunnisti valokuvista oman tapetun vauvansa.

Fawzia Amin Saydon vietiin Syyrian Raqqan kaupunkiin vuoden 2015 alussa. Ensimmäiset yhdeksän kuukautta hän vietti maanalaisessa vankilassa satojen muiden kidnapattujen kanssa.

– Meitä pidettiin pimeässä koko ajan. Emme koskaan nähneet auringonvaloa.

Sieltä hän päätyi ISIS:n seksiorjaksi. Hänet myytiin vuosien aikana useita kertoja eri miehille. Viides mies oli häntä kymmenen vuotta vanhempi palestiinalainen ISIS-taistelija, joka raiskasi pientä tyttöä jatkuvasti.

– Alussa piilouduin kylpyhuoneeseen, kunnes hän nukahti, koska en tiennyt, mitä hän halusi minulta. Olin peloissani. En halunnut hänen tekevän mitään, Fawzia Amin Saydon muistelee.

– Kun hän huomasi minun piiloutuvan, hän antoi minulle eräänä päivänä huumeita. Nukahdin ja hän raiskasi minut, hän kertoo huumauksesta.

Hän oli jo 15-vuotiaana synnyttänyt pojan ja tyttären 24-vuotiaalle palestiinalaismiehelle.

ISIS:n kalifaatti kaatui ja nuori äiti pääsi eroon vangitsijastaan. Hän päätyi Al-Hawlin leirille, jossa oli paljon jihadistien vaimoja ja myös lännestä tulleita naisia.

– ISIS-naiset olivat minulle erittäin huonoja, he pakottivat minut työskentelemään heille. Tein aina mitä käskettiin, koska olin niin nuori ja hyvin peloissani. He myös yrittivät pakottaa minut olemaan muslimi.

Al-Hawlin leiriltä Fawzia Amin Saydon matkasi Gazaan hänen palestiinalaisen orjuuttajansa perheen luokse. Siellä häntä pahoinpideltiin toistuvasti.

Terroristijärjestö Hamasin vallan aikana hän oli myös käytännössä vankina kotona. Hänen mukaansa Hamasin ja ISIS:n välillä ei ole mitään eroa.

– En ollut koskaan vapaa tekemään mitä halusin. Jos olisin ollut, olisin lähtenyt Gazasta aikaisemmin.

Hänen mukaansa myös Hamas kohteli häntä orjana.

Matka vapauteen alkoi silloin, kun Hamas teki  7. lokakuuta verisen hyökkäyksen Israeliin. Fawzia Amin Saydon lähetettiin orjaksi Gazan sairaalaan.

– Kaikkia sairaaloita käytettiin Hamasin tukikohtina, hän kertoo.

– Heillä kaikilla oli aseita, kaikilla oli aseita kaikkialla.

Gazasta hän onnistui tekemään TikTok-videon, jossa hän pyysi apua. Video sai paljon huomiota ja lopulta hänet vapautettiin monimutkaisessa operaatiossa, johon osallistui Israelin, Yhdysvaltojen ja Irakin viranomaisia ja tiedustelua.

Hän koki valtavaa helpottuneisuutta ja onnellisuutta päästessään Israeliin vapauteen.

– Pystyin taas hengittämään.

Elämässä on kuitenkin yhä suuri suru, koska hän ei ole nähnyt lapsiaan moneen kuukauteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)