Virolainen sotilas harjoituksessa. NATO / FLICKR

Viro varautuu siirtolaishyökkäykseen: Tuhat reserviläistä suojaamaan rajaa

Sisäministerin mukaan joukot ovat hyvin varusteltuja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viro perustaa tuhannen reserviläisen kriisiryhmän, jonka tarkoituksena on auttaa poliisia siirtolaishyökkäyksessä, kertoo yleisradio ERR.

Sisäministeri Lauri Läänemets kertoo, että kyseessä on käytännössä kaksi täysin varusteltua pataljoonaa, joilla on joukkojen hallinnan varusteita ja aseistusta.

– Tämän pitäisi tehdä rajoistamme vahvemmat ja turvallisemmat, hän kertoo.

– Suunnittelemme saavamme 1 000 miestä kolmen vuoden sisällä.

Viro on tähän mennessä käännyttänyt 90 prosenttia laittomista maahantulijoista, eli huomattavasti enemmän kuin Euroopan maissa keskimäärin.

Viron kansainvälisen puolustustutkimuskeskuksen ICDS:n asiantuntija Marek Kohv kertoo ERR:lle, että Viron raja on suhteellisen hyvin suojattu. Venäjältä on myös aiempaa vaikeampaa päästä Viroon, koska Narvan ja Luhamaan rajanylityspaikat ovat avoinna vain jalankulkijoille tiettyinä vuorokaudenaikoina.

– Virossa meidän on kuitenkin otettava huomioon se tosiasia, että olemme osa Schengen-aluetta, ja Schengen-rajojen välillä ei ole rajavalvontaa normaalitilanteessa. Toisin sanoen, meihin voi kohdistua muuttopaineita muista maista, joissa myös siirtolaiset voivat liikkua vapaasti Viroon, Kohv toteaa.

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex on varoittanut, että siirtolaisvirrat Lähi-Idän ja Afrikan maista voivat lisääntyä seuraavan kymmenen vuoden aikana Venäjän toimien takia.

Kohv arvioi, että siirtolaisia käytetään jatkossakin hybridihyökkäyksissä.

– Se on varmasti yksi työkaluista, joita Venäjä ja Valko-Venäjä ovat jo käyttäneet aiemmin, ja lähitulevaisuuden näkökulmasta tämä uhka ei varmasti vähene.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)