Lastenrattaat Elielinaukiolla Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ovatko seuraavat eduskuntavaalit vauvavaalit?

BLOGI

Kirjoittajan mukaan hallituksen työelämäuudistukset eivät tue perheen perustamista.
Picture of Antti Palola
Antti Palola
Antti Palola on STTK:n puheenjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Seuraan syntyvyyslukuja erityisesti eläkejärjestelmämme näkökulmasta. Vuonna 2017 voimaan tullut eläkeuudistus neuvoteltiin kymmenen vuotta sitten. Jokseenkin kaikki neuvotteluissa tehdyt oletukset ovat toteutuneet suunnitellusti lukuun ottamatta syntyvyyden kehitystä ja nettomaahanmuuton määrää. Arvioimme tuolloin molemmat liian myönteisesti.

Syntyvyys Suomessa on tasaisesti laskenut ja suorastaan romahtanut, sillä kun vuonna 2010 Suomessa syntyi yli 60 000 lasta, viime vuonna heitä syntyi enää hieman yli 40 000. Pieni hyppäys ylös nähtiin koronavuonna 2021, mutta sen jälkeen suunta on jälleen ollut alaspäin.

Hedelmällisyyslukumme on pienentynyt vauhdilla ja on tällä hetkellä 1,26. Jos kehitys jatkuu samaan suuntaan ja samalla vauhdilla, Suomesta voidaan puhua Euroopan Etelä-Koreana, jossa hedelmällisyysluku on vain puolet Suomen vastaavasta. Monessa Euroopan maassa kehitys on samankaltainen, mutta ikävästi Suomi kulkee muita edellä tässä kehityksessä.

Onko alhainen syntyvyys ongelma vai ei, riippuu täysin katsojasta. Suomessa se on muodostumassa ongelmaksi siksi, että jos lapsia ei synny, jonain päivänä ei ole aikuisia, jotka tekevät eläkkeelle siirtyvien työt. Meiltä loppuvat veronmaksajat, jotka ylläpitävät hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen palveluita. Myös eläkkeet ovat uhattuina, jos yhä harvempi joukko maksaa eläkemaksuja.

Syitä lapsettomuuteen on paljon ja paljon niitä on myös selvitetty. Parisuhteet ovat lyhyitä, sopivaa kumppania ei löydy, elämässä yleensä ja työelämässä on paljon epävarmuutta, taloustilanne on heikko, psyykkinen pahoinvointi on lisääntynyt, lapsen saantia lykätään ja hedelmällisyysikä menee ohi – nämä vain joitain mainitakseni.

Elämme myös vahvan yksilöllisyyden aikaa. Jotkut eivät yksinkertaisesti halua lapsia, ja se on aivan kelpo syy olla hankkimatta niitä.

Reilu viikko sitten julkaistiin tuorein selvitys syntyvyyden laskusta. Selvityksen tekijä, Väestöliiton tutkimusjohtaja Anna Rotkirch myös listasi ehdotuksia lapsitoiveiden tukemiseksi. Hän toivoo laajaa yhteiskuntapoliittista keskustelua, jonka ytimessä on nuorten toiveiden kuuleminen.

Jotta syntyvyyden aleneminen saataisiin katkaistua, selvityksen perusteella tarvittaisiin panostuksia varhaiskasvatukseen, riittävän pitkiin perhevapaisiin ja lapsiperheille kohdennettaviin tulonsiirtoihin. Vauvaperheiden hyvinvointiin kaivataan vahvistusta ja lapsiperheiden tukia pitäisi kehittää.

Alhaisen syntyvyyden taustalla väijyy myös työelämän epävarmuus. Kun ensimmäinen lapsi hankitaan vasta yli 30-vuotiaana, se viestii vahvasti siitä, että nuorten aikuisten työelämä ei mahdollista perheen perustamista. Pätkä- ja osa-aikatyö on erityisesti naisvaltaisten matalapalkka-alojen ongelma, joten perusta siinä sitten perhettä, kun työn tulevaisuus ja sen myötä taloudellinen tilanne ovat epävarmoja.

Vanha sanonta siitä, että ”lapsi tuo leivän tullessaan” ei ole pätenyt enää aikoihin. Nykyinen Petteri Orpon (kok.) johtama hallitus on erityisen ”kunnostautunut” toimissaan napata leipää lapsen suusta. Hallituksen leikkausten lapsilta ja lapsiperheiltä on arvioitu olevan jopa rajumpia kuin 1990-luvun laman leikkaukset; tuolloin peruspalveluita ja ennalta ehkäiseviä palveluita karsittiin reippaasti. Hallituksen toimilla yhä useampi perhe on ajautumassa niin sanottuun lapsiperheköyhyyteen.

Myöskään hallituksen toimeenpanemat työelämäuudistukset eivät tue perheen perustamista. Esimerkiksi mahdollisuus solmia vuoden määräaikainen työsuhde ilman perustetta tulee lisäämään raskaus- ja perhevapaasyrjintää, joka jo ennestään on iso riesa naisvaltaisilla aloilla. Työsuhdeturvaan jo tehdyt ja tulossa olevat heikennykset tekevät kaikkien, mutta ennen kaikkea naisten työmarkkina-asemasta aiempaa epävarmemman. Se heijastuu luonnollisesti myös perhehaaveisiin.

Sosiaaliturva- ja työelämäheikennysten rinnalla hallitus kiristää maahanmuuttoa. Kun suomalaiset siirtyvät työelämästä eläkkeelle eikä uusia lapsia synny, maahanmuuton vaikeuttaminen on todella lyhytnäköistä politiikkaa.

Huoli alhaisesta syntyvyydestä on tarttunut jo poliitikkojen puheisiin. Rotkirchin selvityksen jälkeenkin ilmaan on jo ehditty heitellä monia ideoita syntyvyyden lisäämiseksi.

On ehdotettu esimerkiksi perheverotusta, jossa puolisoiden tulot lasketaan yhteen, jaetaan kahdella ja molempia verotetaan yhteisen prosentin mukaan. Perheverotus olisi todellinen naisansa, sillä se suosisi perheen parempituloista, joka useimmin on mies. Perheverotus ajaisi naiset pidemmäksi aikaa kotiin, mikä puolestaan heikentäisi heidän työmarkkina-asemaansa, myöhempää palkkakehitystä ja aikanaan eläkettä.

Muitakin heittolaukauksia on tehty. On ehdotettu vanhempainetuuksien verovapautta, lapsilisien korotuksia, vauvarahaa ja niin edelleen.

Omissa korvissani alkaa kuulostaa siltä, että edessä ovat reilun kahden vuoden kuluttua vauvavaalit. Poliitikkojen pitäisi kuitenkin pitää päänsä kylmänä ja tiedostaa, että perheen perustaminen on viime kädessä vain perheiden asia. Jos kuitenkin politiikalla perheystävällisyyttä halutaan tukea, on syytä olla uskottava ja muistaa, että vaalikentällä annettuja lupauksia ei pidä tehdä vaalien jälkeen rikottavaksi. Siitä meillä äänestäjillä on karvaita kokemuksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)