Jalankulkija Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

SDP:n Lauri Lyly: Hallitus tekee vain lisää työttömiä

Kansanedustajan mukaan työllisyyttä ei saada nousuun leikkauksilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly katsoo, että Petteri Orpon (kok.) hallituksen työllisyyspolitiikalla tehdään vain lisää työttömiä.

Hän viittaa uusimpiin työttömyystilastoihin, joiden mukaan työttömiä työnhakijoita on 279 700. Heidän määränsä on noussut noin 30 000:lla vuoden takaiseen nähden. Avoimet työpaikat ovat romahtaneet 53 000:lla ja syyskuussa niitä on enää avoinna 56 200. Jokaista avointa työpaikkaa kohden on viisi työnhakijaa. Pitkäaikaistyöttömyys on myös kasvanut.

Lyly peräänkuuluttaa hallitukselta ”oikeita ja aitoja työllisyystoimia”.

– Orpon oikeistohallitus uskoo, että pelkästään leikkaamalla työttömyysturvaa saadaan aikaan työllisyyttä. Missä ovat oikeat työllisyystoimet, mm. panostukset tuottavuuden kasvuun sekä koulutuksen lisäämiseen ja osaamisen kasvattamiseen. Näihin ei ole tehty minkäänlaisia panostuksia, vaikka nämä ovat niitä juurisyitä pitkittyneeseen työttömyyteen, Lyly sanoo tiedotteessa.

Lylyn mukaan hallitus on vedonnut suhdanteeseen, kun heidän tekemänsä työttömyysturvan leikkaukset eivät toimi. Hallitus on ilmoittanut, että heillä on laskennallisesti 75 000 kokoaikaista työpaikkaa pöytälaatikossaan valmiina, kunhan suhdanne paranee.

Todellisuus on Lylyn mukaan kuitenkin toinen, kun yritys toisensa perään ilmoittaa yt-neuvotteluiden päätteeksi irtisanomisista.

– Nyt työttömiksi joutuvat ihmiset joutuvat kärsimään oikeistohallituksen uskomusten vuoksi entistä huonommalla työttömyysturvalla. Leikkaamalla ei saada työllisyyttä nousuun eikä uusia työpaikkoja syntymään, päättää Lyly.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)