Donald Trump puhui vaalitilaisuudessa Pennsylvanian osavaltiossa 20. lokakuuta. / AFP / LEHTIKUVA / CHARLY TRIBALLEAU

Ekonomisti arvioi: Tämä vaikutus Donald Trumpin tariffeilla olisi

Republikaanien ehdokas uhkaa asettaa 60 prosentin tuontitullit kaikille kiinalaistuotteille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on ilmoittanut asettavansa monille tuotteille tariffeja eli tullimaksuja, jos hän voittaa marraskuun 5. päivänä pidettävät vaalit ja pääsee toteuttamaan taloussuunnitelmaansa yhdessä kongressin kanssa. Tariffeja käytettiin myös Trumpin ensimmäisellä virkakaudella.

Republikaanipresidentti asettaisi 60 prosentin tariffit kaikille Kiinassa valmistetuille tuotteille. Muulle maailmalle maksut olisivat 10–20 prosentin luokkaa. Tullien tuottamia tuloja käytettäisiin veronalennuksiin Yhdysvalloissa.

Monet ekonomistit ovat suhtautuneet ajatukseen nihkeästi. Wall Street Journalin mukaan protektionistinen linja voi lopulta iskeä tavallisiin kuluttajiin ja suojata vain tiettyjä teollisuudenaloja. Muut valtiot voivat lisäksi päättää vastatoimista.

– Jotkut voivat kutsua sitä taloudelliseksi nationalismiksi. Minä kutsun sitä maalaisjärjeksi, Donald Trump sanoi syyskuussa.

Yhdysvallat asetti tammikuussa 2018 tulleja ulkomaisille pesukoneille. Ylimääräisen hintalapun kuittasi tuontia harjoittava yhtiö. Kahdeksan kuukauden kuluttua tuotteiden hinnat olivat nousseet noin 15 prosentilla, mutta myös Yhdysvalloissa valmistetut Maytag-, GE- ja Whirlpool -pesukoneet kallistuivat 5–14 prosentilla.

Taloustieteen professori Douglas Irwin selittää ilmiötä sillä, että kotimaisten tuotteiden kasvanut kysyntä oli lisännyt hintapaineita. Myös kuivausrumpujen hinnat nousivat, vaikka ne eivät edes olleet mukana tariffilistalla. Muuttunut kysyntä vaikutti niihin epäsuorasti, koska kuluttajat ostavat usein samalla kertaa sekä pesukoneen että kuivausrummun.

Tariffit loivat tuolloin uusia työpaikkoja Yhdysvaltoihin ja toivat noin 82 miljoonan dollarin vuosituotot. Kuluttajille aiheutuneet kustannukset olivat kuitenkin noin 1,5 miljardia dollaria.

Erään laskelman mukaan amerikkalaiset kuluttajat maksoivat 815 000 dollaria jokaista uutta työpaikkaa kohden pesukoneita valmistavissa yhtiöissä.

– Tämän vuoksi ekonomistit eivät pidä tariffeista. On monia muita kustannustehokkaampia tapoja lisätä työllisyyttä näillä aloilla, Douglas Irwin sanoo.

Vuonna 2018 päätettiin teräs- ja alumiinitulleista vastatoimena Kiinan aggressiiviselle kauppapolitiikalle, jonka katsottiin rikkoneen kansainvälisiä kauppasäännöksiä. Taustalla oli myös kansallinen turvallisuus.

Haittapuolena oli, että lisääntyneet kustannukset heikensivät amerikkalaisten autonvalmistajien kilpailukykyä suhteessa ulkomaisiin toimijoihin. Osa yrityksistä päätti siirtää tuotantonsa Kiinasta Yhdysvaltoihin.

Presidentti Joe Bidenin myöhemmin teettämässä selvityksessä suositeltiin, että Kiinalle asetetut tullit pidettäisiin voimassa, ja että niitä voitaisiin laajentaa tiettyjen tuotteiden osalta. Linjaa ei siis muutettu Donald Trumpin hallintoa kohtaan suunnatusta arvostelusta huolimatta.

– Tariffit yleensä pysyvät voimassa jonkin aikaa. Tietyt kotimaiset intressiryhmät haluavat niiden jatkuvan, koska he saavat niiden kautta suurempia markkinaosuuksia, Douglas Irwin toteaa.

Aiemmin asetetut tullit ovat myös neuvotteluvaltti kansainvälisessä politiikassa, joten niistä ei kannata luopua yksipuolisesti ilman toisen osapuolen myönnytyksiä. Eräänä esimerkkinä Yhdysvaltain 60 vuotta sitten asettamat 25 prosentin tuontitullit tietyille ajoneuvoille ovat edelleen voimassa. Niistä päätettiin osana kauppakiistaa, joka käynnistyi Länsi-Saksan asetettua tuontitulleja amerikkalaisille siipikarjatuotteille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)