Euroseteleitä ja Suomen lippu Helsingissä 27. tammikuuta 2009. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

”Vakava kysymys” – Jan Vapaavuoren mielestä talouskeskustelu on vinksallaan

Ex-elinkeinoministerin mukaan kriisitietoisuutta kasvusta on väistämättä lisättävä.
Picture of Satu Schauman
Satu Schauman
Satu Schauman on Nykypäivän ja Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entisen elinkeinoministerin Jan Vapaavuoren mukaan talouskeskustelu Suomessa on vinksallaan. Kriisitietoisuutta pitäisi ulottaa velkaantumisen lisäksi selvästi enemmän myös kasvuun, jotta ongelmille voitaisiin tehdä jotain.

– Kun olemme puhuneet paljon valtiontalouden tasapainosta, on syntynyt kriisitunnelma ja ymmärrys, että asialle pitää tehdä jotain, jonka seurauksena pystytään tekemään ehkä vähän rajumpiakin liikkeitä. Mutta kasvun puolella meillä ei ole tällaista ymmärrystä ja kriisitietoisuutta, koska me olemme keskustelleet siitä kansakuntana aivan liian vähän, Vapaavuori sanoo Verkkouutisten Asiakysymys-videohaastattelussa.

– Me puhumme aivan liian vähän kasvusta, summaa Vapaavuori. Hän arvioi, että suomalaisesta talouskeskustelusta yhdeksän kymmenesosaa kohdistuu talouden tasapainottamiseen ja loppuosa kasvuun. Hänestä tämä on ”vakava kysymys”:

– Meidän pitäisi muuttaa tätä vinksalleen kääntynyttä yhtälöä toiseen suuntaan niin, että me puhuisimme kasvusta, ellei nyt yhtä paljon kuin valtion talouden tasapainosta niin ainakin melkein.

Vapaavuori on mukana Varman toimitusjohtajan Risto Murron vetämässä työryhmässä, joka pohtii paraikaa ehdotuksiaan Suomen talouskasvun vauhdittamiseksi hallituksen käyttöön. Työryhmän asetti pääministeri Petteri Orpo (kok.) joitakin viikkoja sitten.

Vapaavuori ennakoi, että talouskasvun vauhdittamiseksi Suomessa tullaan tarvitsemaan isompiakin ratkaisuja. Tiivistetysti kyse on siitä, miten Suomesta saadaan houkuttelevampi maa tehdä töitä, yrittää, omistaa ja investoida.

Ruotsin ohella Vapaavuori pitää ehkä vieläkin kiinnostavampana maana Tanskaa, josta Suomi voisi ottaa monessa oppia.

KATSO UUSIN JAKSO:

Jan Vapaavuorelta suorat sanat: Talouskeskustelu Suomessa vinksallaan

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)