Valmistunut opiskelija läheisineen valmistujaisjuhlatilaisuudessa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Ammatillisissa oppilaitoksissa mittavat irtisanomiset

Ammatillisen koulutuksen kokonaisrahoitus vähenee ensi vuonna yli 130 miljoonaa euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taustalla on hallituksen päättämät 120 miljoonan euron rahoitusleikkaukset sekä määräaikaisten rahoitusten päättyminen.

Tämän takia suuressa osassa ammatillisista oppilaitoksista on meneillään säästö- ja sopeutustoimia, jotka johtavat merkittäviin henkilöstövähennyksiin. Tiedot selviävät Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n lokakuussa toteuttamasta edunvalvontakyselystä.

Kyselyyn vastanneista ammatillisen koulutuksen järjestäjistä 66 prosenttia on jo toteuttanut, käynnistänyt tai on aikeissa käynnistää säästö- ja sopeutustoimia tiedossa olevien rahoitusleikkausten perusteella vuoden 2024 loppuun mennessä.

– Monilla koulutuksen järjestäjillä selvitystyö ja muutosneuvottelut ovat kesken, joten tarkkoja kokonaisvaikutuksia on vielä vaikea arvioida. Jo nyt on kuitenkin selvää, että vaikutukset koulutustarjontaan ja henkilöstöön ovat merkittävät, sanoo AMKEn johtava asiantuntija Satu Ågren.

Ammatillisen koulutuksen sopeutustoimista arviolta puolet kohdistuu henkilöstöön. Suurin osa henkilöstösäästöistä kohdistuu opetus- ja ohjaushenkilöstöön. Leikkaukset toteutetaan muun maussa irtisanomisilla, eläkejärjestelyillä, määräaikaisuuksien päättymisillä sekä tehtävänkuvia muokkaamalla.

– Tilanne on valitettava, koska edellisen hallituskauden taloudelliset lisäpanostukset opetushenkilöstöön valuvat nyt hukkaan. Tämä on suoraa seurausta siitä, että meiltä puuttuu pitkäjänteinen ja ennakoitava ammatillisen koulutuksen talouden ja toiminnan kehittäminen, korostaa Ågren.

Säästöistä neljännes kohdistuu koulutustarjontaan, 12 prosenttia tiloihin, kiinteistöihin ja laitteisiin. Loput 13 prosenttia pitää sisällään useita erilaisia säästökohteita, kuten esimerkiksi ostopalvelut ja muut hankinnat sekä henkilöstön matka- ja koulutuskulut.

Koulutustarjontaa supistetaan monilla aloilla

Kyselyyn vastanneista ammatillisen koulutuksen järjestäjistä 66 prosenttia ilmoitti, että rahoitusleikkauksilla on suoria vaikutuksia koulutustarjontaan.

Ensisijaisina sopeuttamiskeinoina ovat tarjonnan supistaminen sekä koulutusten toteutustapojen uudistaminen. Osa koulutuksen järjestäjistä selvittää kuitenkin myös kokonaisten tutkintojen ja osaamisalojen lakkauttamisia.

Ågrenin mukaan rahoitusleikkaukset uhkaavat erityisesti ammatti- ja erikoisammattitutkintoja, joissa hakijoilla on tyypillisesti jo aiemmin suoritettu tutkinto. Lisäksi tarkastelun alla ovat tutkinnot, joissa opiskelijamäärät ovat hyvin pieniä.

– Tästä on luonnollisesti seurauksena, että myös henkilöstösäästöt painottuvat näiden koulutusten opetus- ja ohjaushenkilöstöön, Ågren jatkaa.

Säästö- ja sopeutustoimet jatkuvat myös tulevina vuosina

Kyselyyn vastanneista koulutuksen järjestäjistä 63 prosenttia piti todennäköisenä tai erittäin todennäköisenä, että säästö- ja sopeutustoimia joudutaan aloittamaan tai käynnistämään uudelleen vuoden 2025 aikana. Selkeimmin tätä mieltä olivat yksityiset ammatillisen koulutuksen järjestäjät, joiden opiskelijat painottuvat jatkuvan oppimisen kohderyhmään.

Ågrenin mukaan taustalla on rahoitusleikkausten lisäksi vuoden 2026 alussa voimaan tuleva rahoitusuudistus, jonka myötä ammatillisen koulutuksen rahoitusperusteet muuttuvat merkittävästi.

– Päätökset hankaloittavat työikäisten mahdollisuuksia opiskella uuteen ammattiin sekä päivittää ja täydentää osaamista. Viime kädessä tämä vaikeuttaa ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta yrityksissä. On erittäin tärkeää pidättäytyä hallituksen puoliväliriihessä ammatilliseen koulutukseen kohdistuvilta lisäleikkauksilta, painottaa Ågren.

Edunvalvontakysely toteutettiin lokakuussa 2024. Siihen vastasi 60 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEn jäsentä, jolloin vastausaktiivisuus oli 70 prosenttia. AMKEn 87 jäsentä kouluttavat 98 prosenttia ammattiin opiskelevista nuorista ja aikuisista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)