Henkilö vaa'alla. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

IL: Osassa maata jo puolet pojista on ylipainoisia

Nuorilla tavataan sairauksia, joita yleensä on ollut vasta keski-ikäisillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poikien ylipaino on lisääntynyt hälyttävästi, kertoo Iltalehti. Osassa Suomen kuntia 13-16-vuotiaista pojista jo puolet tai lähes puolet on ylipainoisia. Kainuun Paltamossa ja Keski-Suomen Kinnulassa osuus on yli 50 prosenttia. Urjalassa, Sonkajärvellä, Padasjoella ja Parkanossa osuus on yli 47 prosenttia.

Tytöistä yhtä suuri osa ei ole ylipainoisia, mutta THL:n tilastojen mukaan silti 13-16-vuotiaista tytöistäkin noin kolmannes on ylipainoisia monella paikkakunnalla.

Lastenlääkäri ja Tampereen yliopiston professori Kalle Kurppa pitää tilannetta huolestuttavana. Kotiruoan ovat korvanneet ultraprosessoidut ja energiatiheät ruoat.

Liikapainon myötä nuoret kärsivät sairauksista, joita yleensä todetaan 50-60-vuotiailla.

– Tuntuu, että kakkostyypin diabetes lisääntyy vielä nopeammin kuin ylipaino. Se viittaa siihen, että lihasmassa ja liikkuminen kerta kaikkiaan vähentyy meidän nuorilla, Kurppa sanoo IL:lle.

Kurpan mielestä suomalaisia pitäisi myös verotuksellisesti ohjata terveempään ruokavalioon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)