Meriliikenteessä on havaittu poikkeamia. Kuva: Rajavartiolaitos

Venäjälle liikennöivissä aluksissa havaittu Suomenlahdella ”turvallisuutta vaarantavaa toimintaa”

Merivartioston mukaan säiliöalusten paikannus- eli AIS-tiedoissa on ollut yhä enemmän poikkeamia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomenlahden meriliikenteessä on viime viikkoina havaittu lisääntyvissä määrin erilaisia poikkeamia Venäjälle liikennöivien säiliöalusten AIS-tiedoissa, merivartiosto kertoo tiedotteessa.

Alusten lähettämät tiedot eivät ole vastanneet aluksen todellisia tietoja; aluksen AIS-järjestelmän mukainen sijainti on voinut poiketa sen todellisesta sijainnista. AIS-tiedot ovat myös voineet puuttua tai kadota kokonaan.

Tällä merenkulun turvallisuutta vaarantavalla toiminnalla voidaan pyrkiä peittelemään alusten käyntiä Venäjällä ja kiertämään pakotteita. Alukset kulkevat kansainvälisellä vesialueella Suomenlahdella.

AIS (Automatic Identification System) on osa merenkulun turvallisuusjärjestelmää. Järjestelmä lähettää automaattisesti tiedot aluksesta, sen tyypistä, sijainnista sekä liiketekijöistä.

Rajavartiolaitoksen Suomenlahden merivartiosto vastaa meripelastuksesta ja ympäristövahinkojen torjunnasta Suomenlahdella, mukaan lukien talousvyöhykkeen kansainväliset vesialueet. Tästä näkökulmasta AIS-poikkeamilla on merkittävä merenkulun turvallisuutta heikentävä vaikutus. AIS-tiedot välittävät aluksen tunnistetiedot ja liiketekijät muille aluksille sekä viranomaisille, helpottaen näin turvallista ja ennakoivaa merenkulkua.

Suomenlahden merivartiosto seuraa yhdessä muiden merenkulun turvallisuuteen liittyvien viranomaisten kanssa muutoksia Suomenlahden meriliikenteen turvallisuustilanteessa.

AIS-järjestelmä ja sen käyttö on pakollista kaikissa yli 300 tonnin aluksissa kansainvälisillä matkoilla.

LUE MYÖS:
Mitä Venäjä suhmuroi meriliikenteen paikannusta häiritessään?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)