Tuhoutunut Venäjän moottoripyörä etulinjassa. / Telegram

Havainto sodasta: Neuvostoarmeijan vanha taktiikka jälleen käytössä

Venäläisjoukot yrittävät löytää aukkoja puolustuslinjasta moottoripyörien kaltaisilla kevyillä ajoneuvoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän asevoimien arvioitiin saaneen aloitteen Ukrainan rintamalla viime talven ja kevään aikana. Hyökkäyksiä on tehty pitkään lähes 1 200 kilometrin pituudelta.

Kreml kokosi rintamalle kuusi massiivista joukkokeskittymää, joilla on ylläpidetty painetta koko rintamalinjalla. Painopiste on ollut Donetskissa, mutta hyökkäyksiä on tehty myös esimerkiksi Harkovan alueella.

Konflikti muuttui kulutussodaksi, jonka voittaja ratkeaa osapuolten käytössä olevien voimavarojen perusteella. Venäjän etuna on määrällinen ylivoima sotilaiden ja tykistöammusten osalta.

Itävallan asevoimien eversti Markus Reisner arvioi tilannekatsauksessaan, että Venäjä on pystynyt sopeutumaan muuttuneeseen tilanteeseen monin eri tavoin. Strategisena tavoitteena on edelleen tuhota Ukrainan kriittistä infrastruktuuria. Talvikauden kannalta huolena on, että jo noin 80 prosenttia siitä on jo vaurioitunut tai tuhoutunut.

Ukraina on pyrkinyt vastaamaan tilanteeseen iskemällä Venäjällä sijaitseviin kohteisiin lennokeilla ja ohjuksilla.

Operatiivisella tasolla on Markus Reisnerin mukaan selvää, että toukokuussa tehty hyökkäys Harkovan alueen pohjoisosiin oli vain hämäys, jolla pyrittiin sitomaan ukrainalaisjoukkoja rintaman pohjoisosiin. Venäläiset tekivät aiemmin hyökkäyksiä mekanisoiduilla kolonnilla, mikä aiheuttaa usein korkeita tappioita.

Nyt etulinjaan lähetetään kevyillä ajoneuvoilla varustettuja pieniä yksiköitä, jotka tiedustelevat Ukrainan puolustusasemia ja hyödyntävät mahdollisia aukkoja rintamalinjassa.

– Jo toisessa maailmansodassa neuvostoarmeijalla oli käytössään moottoripyörärykmenttejä ja pataljoonia, jotka koostuivat yhdestä panssarivaunukomppaniasta ja jopa sadasta moottoripyörästä. Niiden tehtävä oli sama eli tehdä tiedusteluhyökkäyksiä ja etsiä aukkoja puolustuslinjassa, eversti sanoo Itävallan asevoimien julkaisemalla videolla.

Venäläiset ovat myös kohentaneet elektronista häirintäänsä, mikä on heikentänyt esimerkiksi länsimaisen Excalibur-täsmäammuksen tarkkuutta 95 prosentista vain kuuteen prosenttiin.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)