Työmarkkinat ovat yhä voimakkaasti jakautuneet sukupuolen mukaan. LEHTIKUVA/PEKKA SAKKI

Sukupuolten välinen palkkaero Suomessa edelleen merkittävä

Palkkaero on suurinta johtotasolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaali- ja terveysministeriön Tilastokeskukselta tilaama tutkimus osoittaa, että sukupuolten välinen palkkaero on Suomessa edelleen merkittävä, vaikka se on erityisesti julkisella sektorilla hieman kaventunut.

Tutkimuksesta selviää myös, että työmarkkinat ovat yhä voimakkaasti jakautuneet sukupuolen mukaan niin kunta-alalla, valtiolla kuin yksityiselläkin sektorilla.

Ammattien sukupuolen mukainen jakautuminen eli segregaatio on yhteydessä palkkaeroon, mutta se ei selitä sitä kokonaan. Miehet ansaitsevat kaikilla sektoreilla keskimäärin naisia enemmän.

Tutkimuksen aineisto on vuosilta 2013–2020 ja se kattaa kunta-alan ja valtion palvelussuhteet sekä valtaosan yksityisen sektorin työsuhteista.

Ammattirakenteen muutos hyödyttänyt naisia julkisella sektorilla

Kunta-alalla ja valtiolla sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut vajaalla kahdella prosenttiyksiköllä tutkimusjaksolla. Tämä johtuu pääasiassa naisten siirtymisestä paremmin palkattuihin tehtäviin.

Myös yksityisellä sektorilla ammattirakenne muuttui ja palkkaero kaventui samansuuntaisesti kuin julkisella sektorilla, mutta kääntyi jälleen kasvuun koronapandemian alkuvaiheessa. Tästä johtuen palkkaero kokonaisuudessaan hieman kasvoi yksityisellä sektorilla. Yksityisellä sektorilla miehiä on suhteellisesti naisia enemmän johtotehtävissä, joissa palkkaero on noin 24 prosenttia.

Vaikka naisten koulutustaso on kasvanut ja naisia on siirtynyt suhteessa miehiä enemmän korkeamman taitotason ammatteihin, tämä ei silti näy palkkaeron kaventumisena samassa suhteessa. Naisilla on usein hoitoalan koulutus, miehillä puolestaan tekninen.

Raportti osoittaa, että ammatillisen segregaation purku pelkästään ei riitä tasoittamaan palkkaeroa. Palkkaero ei myöskään kavennu itsestään ajan kuluessa, vaan kehitys voi myös pysähtyä ja jopa kääntyä päinvastaiseksi. Esimerkiksi ensimmäisenä koronavuotena palkkaero kääntyi hienoiseen kasvuun, mutta vielä ei tiedetä jääkö vaikutus pysyväksi.

Tutkimus osoittaa, että naisvaltaisilla aloilla, kuten sosiaali- ja terveyspalveluissa, palkat ovat selvästi miesvaltaisia aloja heikompia. Etenkin kaikkein naisvaltaisimmissa ammateissa työskentelevien miesten ja naisten välillä on merkittävä palkkaero.

Raportti osoittaa, että samapalkkaisuuden saavuttamiseksi tarvitaan toimia. Huomiota on kiinnitettävä etenkin naisvaltaisiin ammatteihin ja johtotehtäviin, joiden segregaatio ja palkkaero ovat merkittävät.

Tutkimus on tehty hankkeessa ”Työurat ja ammattisegregaatio sukupuolten palkkaeron taustalla”, joka oli osa hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen Samapalkkaisuusohjelmaa 2020–2023.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)