Verohallinto on saanut päätökseen yhteistoimintaneuvottelut. LEHTIKUVA/SAMI HALINEN

Verohallinnon yt-neuvottelut päätökseen – enintään 200 irtisanotaan

Yt-neuvottelut koskivat kaikkiaan 900 verotus- ja hallintotehtävissä työskentelevää virkamiestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Neuvotteluiden lopputuloksena arvio irtisanottavien henkilöiden määrästä säilyi samana kuin ennen neuvotteluita, eli enintään 200:ssa.

Neuvotteluiden aikana selvisi, että arviolta noin 30 irtisanomisuhan alla olevaa henkilöä voidaan sijoittaa töihin toiselle paikkakunnalle. Loppuvuoden aikana käytävissä yksilökeskusteluissa selviävät lisäksi muut mahdolliset ratkaisut irtisanomisten välttämiseksi.

– Koska Verohallinnon määrärahat pienentyvät, meillä on aiempaa heikommat mahdollisuudet tarjota uudenlaisia työtehtäviä henkilöille, joiden työtehtävät vähenevät merkittävästi toiminnan muutosten myötä, sanoo Verohallinnon hallintojohtaja Tommi Kämpe tiedotteessa.

Hänen mukaansa tavoitteena on tehdä päätökset irtisanomisista ja mahdollisista virkajärjestelyistä vuoden 2024 aikana.

Verohallinnon yhteistoimintaneuvottelut käytiin tuotannollisista ja toiminnan uudelleen järjestämiseen liittyvistä syistä.

Irtisanomiset kohdistuvat tehtäviin, joissa työt ovat pysyvästi vähentyneet automatisaation, suunniteltujen asiakaspalvelutavoitteiden uudelleen mitoituksen, työtapojen muokkaamisen sekä tehtävien tai organisaation uudelleenjärjestelyjen takia.

– Vaikka tilanne on poikkeuksellinen ja raskas, neuvottelut käytiin rakentavasti ja yhteistoiminnan hengessä, Kämpe sanoo.

Tilanteeseen vaikuttavat valtionhallinnon säästöt. Verohallinto joutuu sopeuttamaan toimintaansa ainakin 60 miljoonalla eurolla vuoden 2027 loppuun mennessä.

Toiminnan uudelleen järjestämisen lisäksi Verohallinto vähentää voimakkaasti IT-kustannuksia ja karsii menoja muun muassa toimitiloista, matkakuluista ja henkilöstöetuuksista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)