Stora Enson kolmannen neljänneksen tulos ei yltänyt analyytikoiden ennusteisiin., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Stora Enso paransi kannattavuuttaan mutta jäi tulosodotuksista

Liikevaihdon kasvua rajoittivat etenkin viimeisen vuoden aikana tehdyt tehtaiden sulkemiset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Metsäyhtiö Stora Enson heinä-syyskuun tulos ei yltänyt analyytikoiden ennusteiden tasolle, vaikka yhtiö jatkoi tulosparannustaan.

Yhtiön liikevaihto oli 2261 miljoonaa euroa ja oikaistu liiketulos 175 miljoonaa euroa. Sekä liikevaihto että liikevoitto jäivät konsensusennusteista. Oikaistu liiketulos oli kuitenkin huomattavasti parempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, jolloin se oli 21 miljoonaa euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Liikevaihdon kasvua rajoittivat etenkin viimeisen vuoden aikana tehdyt tehtaiden sulkemiset.

– Q3:n operatiivinen tulos alitti meidän ja konsensuksen ennusteet, mutta UPM:n tulosvaroituksen jäljiltä ja Kiinan kuluttajakartonkitehtaan myynnin kariutumisesta johtuneiden kirjanpitomuutosten takia tämä ei ollut enää jättiyllätys, tulosta kommentoi analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen Inderesin aamukatsauksessa.

Viljakaisen mukaan liiketoiminnan divisioonista Packaging Materials ylitti volyymi- ja hintavetoisesti ennusteet. Forestin suoritus kireillä puumarkkinoilla oli myös erinomainen. Selkein pettymys oli Biomaterials, jossa sellun hinnan lasku on iskenyt odotuksia pahemmin.

Stora Enso toisti osavuosikatsauksessa kuluvan vuoden ohjeistuksensa, jonka mukaan yhtiön oikaistu liikevoitto on tänä vuonna merkittävästi korkeampi kuin viime vuonna.

– Ohjeistuksen toisto oli mielestämme odotettua. Kellarissa oleva vertailuluku ja minimissään 50 prosentin tuloskasvua indikoiva sanamuoto jättävät ohjeistuksen kuitenkin hyvin löysäksi ja yhtiö on kolmen kvartaalin jälkeen edellä ohjeistuksen vaatimasta tahdista. Siten yhtiöllä ei ole ongelmia ohjeistuksensa saavuttamisessa, Viljakainen arvioi.

Stora Enson toimitusjohtajan mukaan tulosparannusohjelmat edistyvät hyvin kaikissa divisioonissa.

– Kannattavuuden paraneminen sekä suotuisammat markkinaolosuhteet joissakin segmenteissä kolmannella neljänneksellä tukivat edelleen positiivista tuloskehitystä. Aiemmin tänä vuonna käynnistetyn tulosparannusohjelmamme on määrä saavuttaa täysi vaikutuksensa vuodesta 2025 alkaen. Ohjelmalla pyritään pienentämään kiinteitä kustannuksia 120 miljoonalla eurolla. Konsernimme taloudellinen tulos kasvoi vahvasti tällä neljänneksellä viime vuoteen verrattuna, mikä johtuu hintojen noususta ja volyymien kasvusta erityisesti Packaging Materials -divisioonassa, toimitusjohtaja Hans Sohlström kommentoi osavuosikatsauksessa.

Loppuvuonna Stora Enson tuloskuntoa kurittavat sellun hinnan lasku, korkeat puukustannukset ja merkittävien vuosihuoltojen lisäkulut.

– Kokonaisuutena markkinatilanteen kehitys on ollut viime aikoina odotuksiamme heikompaa ja alustavasti arvioimme, että Stora Enson meidän ja konsensuksen lähivuosien ennusteisiin kohdistuu Q3-raportin yhteydessä laskupaineita, Viljakainen summaa aamukatsauksessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)