Iskun jälkiä Ukrainan Zaporizhzhiassa. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Näin kauan IMF ennustaa sodan Ukrainassa jatkuvan

Valuuttarahasto haluaa lisätä Ukrainan taloudellista tukea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n uusi ennuste kertoo, että sota Ukrainassa päättyy vuoden 2026 puolivälissä. Raportti varoittaa kuitenkin riskeistä, joita liittyy länsimaiden tuen jatkumiseen ja energiaturvallisuuteen Ukrainassa:

– Sota Ukrainassa aiheuttaa edelleen kasautuvia taloudellisia, sosiaalisia ja humanitaarisia vaurioita. Hyökkäykset energiainfrastruktuuria vastaan ovat aiheuttaneet vakavia taloudellisia vahinkoja ja tappioita, ja tulevaisuudennäkymät säilyvät erittäin epävarmoina. Sodan odotetaan jatkuvan ensi vuoteen, mikä aiheuttaa painetta kulutukseen ja avaa lisärahoitustarpeita. Sota pakottaa Ukrainan viranomaisia allokoimaan puolustukseen enemmän varoja vuoden 2025 budjetissa kuin alun perin odotettiin.

Vakavat sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat sekä mobilisaation kiristäminen johtavat jo työvoimapulaan Ukrainassa. IMF arvioi, että 10,3 miljoonaa ihmistä elää pakolaisina sekä maan sisällä että ulkomailla. Samaan aikaan ruokaturvan epävarmuus vaikuttaa viidennekseen koko väestöstä.

Rahaston ennusteen mukaan Ukrainan valtionvelan osuus suhteessa maan bruttokansantuotteeseen voi ylittää 100 prosenttia ensi vuonna ja negatiivisessa skenaariossa velkasuhde voi olla 300 prosenttia vuoteen 2029 mennessä. IMF on myös laskenut Ukrainan bkt:n kasvuennustettaan 2,5 prosenttiin vuonna 2025. Ennen sotaa bkt kasvoi 3,4 prosenttia ja kuluvana vuonna kolme prosenttia. Ensi vuoden inflaatioksi IMF arvioi yhdeksän prosenttia, joka on sotaa edeltävällä tasolla (9,4 prosenttia).

IMF pyytää Ukrainan viranhaltijoita tukemaan veropakettia ja G7-maita antamaan Ukrainalle vakaan, monivuotisen 50 miljardin dollarin rahoituksen ERA-lainoina (Extraordinary Revenue Acceleration), jotka ovat maalle kriittisen tärkeitä täyttämään kasvavat taloudelliset tarpeet. Alustavan sopimuksen mukaan EU ja Yhdysvallat takaavat kumpikin 20 miljardia dollaria ja Britannia, Japani ja Kanada jakavat takuun 10 miljardista dollarista.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan länsimaat ovat jäädyttäneet Venäjän pankin varoja noin 280 miljardin euron edestä. Yli kaksi kolmasosaa niistä on belgialaisen Euroclearin tileillä. Venäjän talousministeri Anton Siluanov arvioi jäädytetyt varat noin 300 miljardiksi dollariksi vuonna 2022. Ne tuottavat voittoa kolmesta viiteen miljardia euroa vuodessa.

Washington vaatii edelleen takuita, että Venäjän varat pidetään jäädytettyinä EU:ssa pitkän aikaa. Tällä hetkellä jäädytystä jatketaan 27 EU-maan yhteispäätöksillä aina puolen vuoden välein.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)