Poliisi työssään Helsingissä. LEHTIKUVA / ONNI OJALA

Pedofiileja ”metsästetään” netissä – poliisi tuomitsee ilmiön

Viranomainen muistuttaa, että rikosten selvittäminen on poliisin tehtävä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisi tuomitsee viime aikoina yleistyneen pedohunt-ilmiön, jossa sosiaalisen median kanavissa alaikäiseksi tekeytyvät henkilöt houkuttelevat aikuisia harrastamaan seksiä kanssaan tarkoituksenaan paljastaa epäilty pedofiili.

Epäillyn pedofiilin kanssa sovitaan alaikäisenä esiintyen tapaaminen, jossa vaaditaan henkilöä kohtaamaan toimintansa. Ilmiöön liittyy pedofiiliksi epäiltyjen ihmisten henkilötietojen levittämistä ja yllyttämistä heihin kohdistuviin tekoihin.

– Julkisuuteen on muun muassa toimitettu videoita, joissa on kuvattu tällaisia kohtaamisia. Tällaista toimintaa tunnutaan pitävän laajasti hyväksyttävänä, koska alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia pidetään yleisesti niin paheksuttavina, kertoo rikoskomisario Sampsa Aukio Itä-Uudenmaan poliisista tiedotteessa.

Poliisi korostaa, että arkaluontoisen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämien sekä henkilöä loukkaavan valheellisen tai halventavan tiedon levittäminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Poliisi kehottaa myös huomioimaan, että pedohunt-toiminnassa saattaisi itse syyllistyä alaikäiseen kohdistuvan seksuaalirikoksen yllytykseen.

Niin kutsuttu Pedohunt-ilmiö on kansainvälinen ja se leviää eri sosiaalisen median kanavien kautta etenkin nuorten parissa.

Ilmiössä on poliisin mukaan myös pimeämpi puoli. Osa toimintaan osallistuvista henkilöistä käyttää ilmiötä oikeuttaakseen omaa rikollista toimintaansa, kuten väkivallan käyttöä. Pedofiilit näyttäytyvät houkuttelevilta kohteilta myös sen vuoksi, että heillä on huomattavan korkea kynnys ilmoittaa heihin kohdistuneista rikoksista poliisille, jolloin teot jäävät herkästi yhteiskunnan oikeusjärjestemän ulkopuolelle.

Osalla toimijoista pedohuntin tavoitteena ei ole oikeuden toteuttaminen, vaan löytää kohteiksi henkilöitä, joilta voi kiristää rahaa esimerkiksi sen uhalla, että video heidän kohtaamisestaan julkaistaisiin.

Tiedotteessaan poliisi korostaa, että se tuomitsee ankarasti alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten teon. Siitä huolimatta, että tällaisiin rikoksiin syyllistyvien henkilöiden toiminta on tuomittavaa, kenelläkään ei ole poliisin mukaan omavaltaista oikeutta kohdistaa väkivaltaa tai muita rikoksia heitä kohtaan.

Yhteiskuntajärjestyksen ja oikeusjärjestelmän kannalta on olennaista, että jokainen toimija toimii omassa roolissaan. Poliisi muistuttaa, että rikosten selvittäminen, ratkaiseminen ja syyteharkintaan saattaminen ovat poliisin tehtäviä. Oikeuden ottaminen omiin käsiin on aina ongelmallista ja monesti myös rikoslain perusteella rangaistavaa.

– Pedofiilinmetsästys -ilmiöön liittyvät rikokset ovat käsityksemme mukaan paljolti piilorikollista toimintaa. Suomessa tähän ilmiöön liittyen on kirjattu muutamia rikosilmoituksia, Aukio jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)