Kerrostaloja Oulussa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Nuoret etsivät nyt halvempia asuntoja: tämä nähdään kohtuulliseksi vuokraksi

Kohtuullisina asumismenoina pidetään 600 euroa kuukaudessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nuoret pitävät kohtuullisina asumiskuluina 600 euroa kuukaudessa, selviää OP-ryhmän tuoreesta kyselystä. Osin tai kokonaan asumiskulunsa maksavista nuorista 18 prosenttia saa kuluihin tukea vanhemmiltaan.

Nuorista valtaosa maksaa asumiskulunsa joko kokonaan itse tai ainakin osittain. OP-ryhmän Taloustutkimuksella teettämään kyselyn 18–25-vuotiaista vastaajista 41 prosenttia ilmoitti maksavansa asumiskulunsa kokonaan itse ja 43 prosenttia osallistuvansa asumiskulujen maksamiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Suomalaiset nuoret muuttavat omilleen useita vuosia nuorempana kuin eurooppalaiset nuoret keskimäärin. Kyselymme perusteella asumiskulujen hoitaminen itse näyttää myös olevan suomalaisnuorille tärkeää, OP-ryhmän henkilöasiakasrahoituksesta ja asumisen palveluista vastaava johtaja Satu Nurmi kertoo tiedotteessa.

Tilastokeskuksen mukaan jo neljä viidestä alle 30-vuotiaiden asuntokunnasta asuu vuokralla.

Vain 14 prosenttia nuorista vastaajista kertoi, ettei maksa asumiskuluja tällä hetkellä lainkaan. Kyselyyn vastasi syyskuussa 533 18–25-vuotiasta nuorta. Moni nuori pohtii paraikaa asumisvaihtoehtojaan uudelleen asumistukien leikkausten vuoksi.

– Eri puolella Suomea työskentelevien OP-kodin välittäjien mukaan moni nuori etsii nyt vuokramarkkinoilta aiempaa edullisempaa asuntoa eli hakee säästöä omiin asumiskuluihinsa, Nurmi sanoo.

Kokonaan tai osittain asumiskulunsa maksavista 16–25-vuotiaista vastaajista 69 prosenttia kertoi rahoittavansa asumista omilla tuloilla. 39 prosenttia nuorista käytti asumisen kulujen kattamiseen säästöjään, 38 prosenttia kertoi saavansa asumistukea ja 32 prosenttia käyttävänsä asumiskulujen maksamiseen myös opintotukea. Osin tai kokonaan asumiskulunsa maksavista nuorista 18 prosenttia kertoi myös saavansa asumiskuluihin vanhempien tukea.

Ne nuoret, jotka maksavat nyt omat asumiskulunsa kokonaan itse, pitävät asumisen kohtuullisina kuukausikuluina 600 euroa kuukaudessa.

Ensiasunnon ostajat lähtivät joukolla liikkeelle viime vuoden lopussa, sillä ensiasunnonostajien varainsiirtoverovapaus poistui vuoden alussa. Alkuvuonna nuoria oli asuntomarkkinoilla liikkeellä poikkeuksellisen vähän.

Syyskuussa OP:n kyselyyn vastanneista, 18–25-vuotiaista nuorista kuitenkin 17 prosenttia suunnittelee ottavansa asuntolainaa 12 kuukauden sisällä.

– Nuoret ovat varmasti huomanneet, että asuntojen hinnat ovat nyt laskeneet jo pitkään ja merkkejä hintojenlaskun loppumisesta näkyy jo. Myös korkotaso on kääntynyt laskuun, eli markkinoilla on nyt monin tavoin hyvä hetki ensimmäisen oman asunnon ostamiseen, Nurmi sanoo.

Syyskuussa 2024 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi internetpaneelissa yli 16-vuotiaita suomalaisia yhteensä 1 448. Tulokset on painotettu väestöä edustavaksi. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP-ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)