YTK:n konttori Loimaalla. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

YTK ennakoi hitaasti elpyvää taloutta, näin se näkyy jäsenmaksussa

Työttömyyskassa laskee jäsenmaksuaan hieman. Työllisyys seuraa talouskehitystä viiveellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

YTK Työttömyyskassa kertoo laskevansa jäsenmaksua ensi vuodelle maltillisesti, sillä talous toipuu Suomessa verrattain hitaasti. Jäsenmaksu vuonna 2025 on 102 euroa, mikä on kolme euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna. Jäsenmaksun taso heijastaa hitaasti elpyvää taloutta.

– Talouden elpyessä työllisyyden kehitys seuraa viiveellä. Työttömyys voi siis pysyä melko korkealla, vaikka talous lähtisikin lähiaikoina hitaaseen nousuun, kertoo YTK Työttömyyskassan talousjohtaja Riikka Koski tiedotteessa.

Ennustelaitokset arvioivat, että työttömyysaste on keskimäärin 7,8 prosenttia vuonna 2025, mikä on vain 0,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin tämän vuoden päivitetyissä ennusteissa.

– Talous alkaa olla pahimman yli, mutta työttömyys reagoi talouden kehitykseen hitaasti, Koski toteaa.

– Tässä kohtaa on parempi olla hieman pessimistinen kuin liian optimistinen, sillä suuria ilonaiheita taloudessa ei vielä ole.

Jäsenmaksuun vaikuttavat talouden tilanteen lisäksi useat muutkin tekijät. Etenkin lakimuutosten merkitys on suuri.

– Tuoreilla lakimuutoksilla, kuten ansiopäivärahan porrastuksella, on vaikutusta. Etuusmenot tulevat laskemaan ensi vuonna, kun lakimuutosten vaikutus kasvaa.

Uudet työllisyyspalvelut tuovat YTK:lle aloitusvaiheessa jonkin verran lisäkustannuksia. Vaikutus on kuitenkin väliaikainen.

– Pidemmällä tähtäimellä tavoitteenamme on, että panostus jäsentemme työllisyyspalveluihin tulee näkymään etuusmenojen alentumisena aikaisempaa lyhyempien työttömyysjaksojen kautta, Riikka Koski täydentää.

YTK Työttömyyskassa kertoo tavoitteekseen välttää äkkinäisiä muutoksia ja pitää kassan rahastoaste ja jäsenmaksut vakaina normaalissa taloustilanteessa. Vastuullinen taloudenhoito merkitsee myös varautumista. Jos vakuutustoiminta jää tappiolliseksi, pitää alijäämä kattaa kassan säästöistä. Tämä heikentää kassan kykyä sopeutua ennakoimattomiin muutoksiin.

– Sijoitustoimintamme on kehittynyt odotusten mukaisesti, mutta suhtaudumme tuleviin tuottoihin maltillisesti, Koski sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)