Taiwanin kuljetusalus Matsu-saarten rannalla lokakuussa. / AFP / LEHTIKUVA / DANIEL CENG

Taiwanin puolustuksessa voidaan ottaa mallia vuodesta 1945

Japanilaisten yli 80 vuotta sitten rakentamista tukikohdista monet ovat edelleen käytössä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan presidentti Xi Jinping on antanut maan asevoimille määräyksen varautua Taiwanin valtaamiseen voimatoimin vuoteen 2027 mennessä. Xin mukaan yhdistymistä tavoitellaan edelleen ensisijaisesti diplomaattisin keinoin, vaikka maan retoriikka ja toiminta on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi.

Taiwanin asevoimat asetettiin lokakuun puolivälissä korkeaan hälytystilaan Kiinan järjestettyä laajan sotaharjoituksen saaren ympärillä. Mukana oli laivaston alusten ohella yli 150 lentokonetta. Taiwanin puolustusministeriö julkaisi videoita, joilla näytettiin ilmatorjuntakaluston, sotilasajoneuvojen ja laivojen siirtymistä asemiin.

Taiwanin presidentti William Lai sanoi Kiinan harjoituksen häiritsevän alueellista rauhaa ja vakautta. Hänen mukaansa maan demokraattista järjestelmää tullaan puolustamaan ulkoisia uhkia vastaan. Kiinan johto on kutsunut BBC:n mukaan Laita ”häiriköksi” ja ”vaaralliseksi separatistiksi”.

Yhdysvaltain Tyynenmeren alueen joukkojen komentaja, amiraali Samuel Paparo sanoi kesällä ottavansa Kiinan maihinnousun uhkan tosissaan. Peking yrittäisi todennäköisesti tyrmätä Taiwanin massiivisella hyökkäyksellä ilman ennakkovaroitusta. Paparon mukaan maihinnousun alkuvaihetta voitaisiin häiritä tuhansien droonien tekemällä massiivisella vastaiskulla.

Telegraph-lehti huomauttaa, että Taiwanin puolustuksessa voitaisiin ottaa mallia toisen maailmansodan loppuvaiheesta. Formosaksi kutsuttu saari oli tuolloin Japanin hallussa, ja se oli linnoitettu mahdollista Yhdysvaltain maihinnousua vastaan. Sen suojaksi oli sijoitettu 170 000 japanilaissotilasta.

Yhdysvaltain asevoimat ei koskaan toteuttanut Causeway-operaatiota saaren valtaamiseksi. Sitä oli tarkoitus käyttää tukikohtana myöhemmin toteutettavalle maihinnousulle Japanin pääsaaria vastaan. Asevoimissa arvioitiin, että operaatio olisi vaatinut 700 000 amerikkalaissotilasta, joista mahdollisesti kymmenet tuhannet olisivat kaatuneet taisteluissa.

Formosan miehitys osoittautui tarpeettomaksi, koska Japania pystyttiin pommittamaan muun muassa Mariaanien saarilta käsin. Sota loppui Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotettujen ydinpommien myötä.

Kiinan asevoimien julkaisema kuva lokakuun harjoitusalueista Taiwanin ympärillä. / AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Kiinan asevoimiin erikoistunut analyytikko Ian Easton katsoo, että Taiwanin sotilasjohto voisi ottaa mallia vuodesta 1945. Saaren vahvat puolustukset toimivat pelotteena, joka käytännössä ehkäisi sen miehityksen. Easton toteaa US Naval War College -korkeakoulun julkaisemassa tutkimuksessa, että Taiwanin puolustussuunnitelmat vuodelta 2024 sopivat yllättävän hyvin yhteen keisarillisen Japanin suunnitelmien kanssa. Taiwanin asevoimien käytössä on edelleen tukikohtia, jotka japanilaiset rakensivat yli 80 vuotta sitten.

Japani valmisteli saarelle tuhansia maanalaisia tunneleita ja linnoitettuja asemia, joihin saaren joukot olisi hajautettu juuri ennen maihinnousua. Taiwan voisi konfliktitilanteessa toimia samoin ja hyödyntää jopa samoja maanalaisia tiloja. Merkittävänä erona on se, ettei Taiwan voisi turvautua vain kiinteisiin puolustusasemiin.

– Taiwanin asevoimissa uskotaan, että he voivat liikkua nopeasti eri puolilla saarta vahvistaen tärkeitä alueita ja murskaten vihollisen rannikolla ennen kuin he ehtivät tuoda sillanpääasemiin vahvistuksia, Ian Easton toteaa.

LUE MYÖS:
Valtava vastaisku: Kiinan maihinnousua häirittäisiin osin salaisilla asejärjestelmillä (VU 14.6.2024)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)