Tuula Haatainen. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

SDP:n Tuula Haataisen mukaan hallitus uhkaa Suomen kulttuuriperintöä

Kansanedustajan mukaan kulttuurielämä on kriisissä hallituksen leikkausten vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen kertoo olevansa pöyristynyt hallituksen ”kulttuurivihamielisestä” politiikasta.

Hän viittaa tietoihin, joiden mukaan useat museot joutuvat sulkemaan ovensa.

– Suomen kulttuurielämä on kriisissä hallituksen leikkauspolitiikan vuoksi. Museoviraston yhteistoimintaneuvottelut ovat johtaneet siihen, että museokohteita suljetaan, palveluja supistetaan ja henkilöstöä lomautetaan laajasti. Tämä ei ole vain resurssien vähentämistä, vaan uhkaa aidosti kulttuuriperintöämme, Tuula Haatainen toteaa tiedotteessa.

Museoviraston mukaan Suomen kansallismuseon museokohteista suljetaan Seurasaari, Hvitträsk, Louhisaari sekä Langinkoski. Kulttuuriympäristöön, kokoelmiin ja museoalaan liittyvät asiantuntija- ja viranomaispalvelut supistuvat ja hidastuvat, minkä lisäksi kehittämishankkeita keskeytetään.

Taloutta sopeutetaan lomauttamalla viraston lähes koko henkilöstö eri pituisiksi ajoiksi vähentämällä määräaikaisuuksia, jättämällä kausityöntekijöitä palkkaamatta ja leikkaamalla palvelunostoja mittavasti. Yt-neuvotteluissa haettiin 3,2 miljoonan euron leikkauksia vuoden 2025 toimintamenoista.

– Museot ovat keskeisiä kulttuuriperinnön rakentajia, ja niiden toimintaa ei voi ylläpitää ilman riittäviä taloudellisia resursseja. Kun hallitus leikkaa kulttuuribudjettia, se heikentää kykyämme säilyttää ja välittää merkittävää historiallista ja kulttuurista perintöämme, Haatainen sanoo.

SDP:n kansanedustajan mukaan leikkaukset olisi voitu välttää, jos pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksella olisi ollut siihen tahtoa.

– Kyseessä on puhdas arvovalinta. Kulttuuri ei saa jäädä vain harvojen etuoikeudeksi nauttia, vaan sen tulee olla saavutettavissa tasapuolisesti kaikille, Haatainen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)