Kuva: iStock, Lehtikuva, Verkkouutiset
Kuva: iStock, Lehtikuva, Verkkouutiset

Vihreästä jeesuksesta vihreän siirtymän juudakseksi

Picture of Kristiina Katajikko
Kristiina Katajikko
Tukholmalainen maltillisen kokoomuksen kunnallispoliitikko.
Northvoltin Peter Carlssonin status muuttui, kirjoittaa Kristiina Katajikko.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsalaisen akkuvalmistaja Northvoltin perustaja ja toimitusjohtaja Peter Carlsson muuttui vapahtajasta juudakseksi sitä mukaa, kun yrityksen ongelmat kasautuivat. Vielä maaliskuussa 2022 hän oli Yhdysvaltojen crème de la crèmen kanssa illallisella Manhattanilla. Jossain siellä pilvien korkeudella yksityisasunnossa syömässä hienointa häränfilettä, joka huuhdottiin alas laadukkailla kalifornialaisilla viineillä.

Pöydän ympärillä oli 15 USA:n vaikutusvaltaisinta eritoten autoteollisuudesta, mukaan lukien Elon Musk. He olivat saapuneet keskustelemaan ilmastonmuutoksesta ja Kiinan maailmanherruudesta. Peter Carlsson, Södertäljen poika, oli mukana ainoana eurooppalaisena. Hänen harteillaan lepäsi suuri vastuu. Tämän kaiken hän on itse kertonut Dagens Nyheterille samana vuonna, silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Kun tuli kultaa ja kunniaa, selkääntaputuksia ja mammonaa.

Northvoltin piti olla koko eurooppalaisen autotuotannon pelastaja. Se olisi se vastavoima kommunistiselle Kiinalle, joka voimakkain tukitoimin syöksee rahaa omaan sähköauto- ja akkutuotantoon. Aikaa ei ollut hukattavana, kun 2010-luvun lopussa eurooppalainen autoteollisuus heräsi ongelmaan. Peter Carlsson, entinen Teslan johtaja, oli jo ymmärtänyt että aika on oikea. Ratkaisu olisi akkutehdas Pohjois-Ruotsissa Skellefteåssa. Tuo auringonlaskun teollisuuskaupunki, joka kipeästi kaipasi uusia työllisyysmahdollisuuksia ja veronmaksajia. Miljardien megatehdasta ei kuitenkaan rakennetta kolikoilla, joten edessä oli rahankeruumatka.

Vihreä siirtymä oli taikasana, joka avasi taivaanportit ja kukkaronnyörit. Kukapa ei haluaisi olla mukana pelastamassa maailmaa ja rikastua samalla. Ummistaa silmänsä siltä tosiseikalta, että suuri osa kaikesta sähköautoissa käytetystä koboltista on peräisin Kongosta, missä kaivostoimintaan liittyy ympäristöongelmia ja vakavia ihmisoikeusrikkomuksia. Nykyajan anekauppaa, sanoisi kyynikko. Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa. Tukea herui eri autovalmistajilta, useilta valtiolta kuin myös esimerkiksi sellaisilta instituutioilta kuin BlackRock, Goldman Sachs ja Baillie Gifford, joita on yleisesti pidetty vaikeasti hurmattavina. Ruotsissa valtio on ollut nihkeä rahoittamaan yksityisiä yrityksiä sen jälkeen kun telakkateollisuutta tuettiin verovaroilla 1970-luvulla huonoin seurauksin, mutta maailma on muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa. Kun Kiina hengitti niskaan eikä aikaa ollut hukattavaksi, niin vanhoista periaatteista luovuttiin. Tuki on kuitenkin ollut maltillista moneen muuhun valtioon verrattuna.

Skellefteån tehdas avattiin jonkin verran myöhässä kesällä 2022. Toiminnan edistymisestä ei hiiskuttu ja kysymykset heräsivät huhujen velloessa. Tuotanto yski ja mediaan levisi tietoja tehtaalla tapahtuneista traagisista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Litiumakkujen kemikaalit ovat hengenvaarallisia ja helposti syttyviä, jopa räjähtäviä. Sitten tulivat uutisoinnit neljän, perusterveen työntekijän selittämättömistä kuolemista työajan ulkopuolella. Yhteisenä tekijänä vaaralliset kemikaalit, joita he olivat käsitelleet.

Mistä Northvoltin vaikeudet sitten johtuvat? Ehkä alunperinkin olisi ollut järkevää ostaa tuotantolaitos korealaisilta kiinalaisten sijaan. Korona pakotti tekemään kaupat etänä sen sijaan että paikan päällä oltaisiin niin sanotusti voitu potkia renkaita. Tuloksena: Made in Hong Kong. Kiinalaisten sähköstandardit eivät vastaa eurooppalaisia järjestelmiä, mikä on johtanut osaan ongelmista. Ehkä megalomaanista tehdasta ei myöskään olisi kannattanut rakentaa ilman toimivaa, pienempää prototyyppiä. Puhumattakaan, että lähdetään laajentamaan ympäri maailmaa ennen kuin tuotanto pyörii saumattomasti. Ajatus oli kaunis, mutta todellisuudessa litiumakkujen valmistaminen teollisessa mittakaavassa osoittautui vähintäänkin hankalaksi eikä skaalautuminen mennyt niin kuin Henry Fordin tehtaassa. Jokaisella autovalmistajalla on lisäksi oma akkumallinsa mikä lisää vaikeusasteita. Kieli- ja kulttuurierot eivät parantaneet tilannetta. BMW iski taloudellisen kuoliniskun vetäytyessään viime kesäkuussa 22 miljardin tilaus mukanaan. Kun kaiken tämän päälle lisätään kiire ja epärealistiset odotukset niin soppa on valmis. Syyskuun lopussa tilanne oli niin paha että 1 600 työntekijää sai lähteä. Tällä viikolla irtisanottuja oli useampi sata lisää. Ihmisiä ympäri maailmaa jotka ovat muuttaneet Ruotsiin paremman elämän toivossa kuin uudisraivaajat 1800-luvulla. Noin 1 700 ihmistä EUn ja EESn ulkopuolelta on työskennellyt Northvoltilla Skellefteåssa, Tukholmassa ja Västeråsissa. Northvoltin piti olla varma työnantaja. Minne nämä ihmiset nyt menevät?

Volkswagen on Northvoltin suurin yksittäinen omistaja, jolla on kaikki intressit pelastaa uppoava laiva. Paitsi että ensi kertaa lähes yhdeksänkymmentä vuotisen historiansa aikana Volkswagen on todellisissa vaikeuksissa myös kotimaassaan. Se on perinteisesti ollut varmojen ja hyvin palkattujen teollisuustöiden uranuurtaja. Nyt edessä on mahdollisia tehtaiden sulkuja ja irtisanomisia. Kaikista ongelmista huolimatta Northvolt on ainoa toimiva, eurooppalainen akkutehdas ja Volkswagenille tärkeä. Sille ei ole varaa kääntää selkäänsä.

Kymmenet eurooppalaiset pankit ovat olleet mukana rahoittamassa Northvoltia, joten kysymys kuuluu onko Northvolt too big to fail kuten laman ja finanssikriisin aikaan sanottiin pankeista. Ruotsin hallitus ei ole valmis lisärahoitukseen ja muistuttaa markkinatalouden pelisäännöistä. Kaunista ja ylevää, mutta Kiina ja USA eivät ole enää aikoihin pelanneet samoilla globalisaation pelisäännöillä vaan protektionismi jyllää ja omia suositaan. Kauppasota-sanakin on kaivettu naftaliinista. Kyse ei siis ole vain yksittäisen yrityksen ristiretkestä vaan globalisaatiosta, biletaarisista suhteista ja geopolitiikasta. Vain James Bond ja hänen arkkivihollisensa puuttuvat. Samaan aikaan Pekingissä laitetaan popparit mikroon ja naureskellaan koko matka puoluekokoukseen.

Keskiviikkona tulleen tiedon mukaan Northvolt on varmistanut akuutin rahoituksen jolla konkurssihakemus pidetään tuonnempana. Samalla yhtiön johto etsii kuumeisesti lisärahoitusta, jotta toiminta saadaan kuntoon pidemmällä tähtäimellä. Kukaan ei enää kutsu Peter Carlssonia vihreäksi jeesukseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta ,
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)