SDP:n Pia Viitanen peräänkuuluttaa hallitukselta kasvutoimia. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

SDP:n edustaja vaatii hallitusta vastaamaan konkurssien aaltoon

Pia Viitanen toivoo hallitukselta tukea SDP:n kasvutoimille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen arvostelee kovin sanoin Petteri Orpon (kok.) hallitusta. Hän kuvailee hallituksen talouspolitiikkaa ”katastrofaaliseksi” ja ”epäonnistuneeksi”. Viitanen tahtoo nyt pääministeri Orpolta ja valtiovarainministeri Riikka Purralta (ps.) tietoa siitä, miten hallitus aikoo reagoida ”irtisanomisten ja konkurssien aaltoon”.

Viitanen uskoo hallituksen päättävän ensi vuoden puoliväliriihen yhteydessä uusista leikkauksista.

– SDP on varoittanut viime vuodesta asti kasvutoimien laiminlyömisen sekä kotimaisen kysynnän hyydyttämisen seurauksista, mutta hallitus on istunut käsiensä päällä, Viitanen arvostelee tiedotteessaan.

– On käsittämätöntä, että hallitus on edelleen sitä mieltä, että uusia kasvutoimia voi kaikessa rauhassa odotella puoliväliriiheen asti. Samassa yhteydessä hallitus ilmoittanee jälleen uusista suomalaisten palveluihin ja sosiaaliturvaan kohdistuvista leikkauksista, koska on selvää, että muuten hallitus ei pysy valitsemallaan uralla.

Viitasen mukaan hallituksen on ryhdyttävä toimiin talouskasvun tehostamiseksi ja kotimaisen kysynnän tukemiseksi.

– SDP on esittänyt esimerkiksi pieni- ja keskituloisten verotuksen keventämistä kotimarkkinoiden elvyttämiseksi, pienyrittäjien tukemista nostamalla alv-velvollisuuden alarajaa sekä sellaisen investointien verokannustimen luomista, joka hyödyttää myös keskisuuria yrityksiä ja aidosti uusia investointeja. Toivottavasti hallituksesta löytyy halua kuunnella ja viedä näitä ehdotuksia eteenpäin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)