OmaPosti-mobiilisovellus. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Palveluala: Yksityiset digipostipalvelut sallittava viranomaisviestien vastaanottamiseen

Hallitusohjelman mukaan Suomi siirtyy asteittain digitaalisten palveluiden ensisijaisuuteen viranomaisasioinnin kanavana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lainsäädäntöä muutetaan siten, että digitaalisesta viranomaisviestinnästä tehdään ensisijainen viranomaisviestinnän kanava.

Lisäksi hallitusohjelman mukaisesti selvitetään kustannustehokasta tapaa mahdollistaa viranomaispostin lähettäminen yksityisiin digipostipalveluihin. Uudistukseen liittyvä lainvalmistelu on nyt käynnissä.

Yksi esillä olleista vaihtoehdoista on se, että digitaalista viranomaisviestintää kehitetään jatkossa avoimessa ekosysteemissä. Tällöin yksityiset toimijat voivat välittää viranomaisviestejä kansalaisille omien digipostipalveluiden avulla.

– Palvelualojen työnantajat Palta, Posti Group sekä Kivra Oy kannattavat tätä mallia. Se olisi järkevä askel kohti tehokkaampaa ja käyttäjäystävällisempää sähköistä viranomaisviestintää, Palta sanoo.

Yksityisten digipostipalveluiden rooli kilpailun ja innovaatioiden ajureina on merkittävä

Paltan mukaan esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa yksityisten toimijoiden mukanaolo on johtanut viranomaisviestinnän nopeaan digitalisaatioon, mikä on vähentänyt kustannuksia ja parantanut palvelun laatua.

– Avoimen ekosysteemin etuna on se, että kansalaiset voivat valita heille parhaiten sopivan digipostipalvelun, joka voi yhdistää niin julkisen kuin yksityisen sektorin viestit, toteaa Paltan elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki.

Hänen mukaansa avoimen ekosysteemin luominen vaatii alkuinvestointeja tekniseen kehitykseen, mutta sen pitkän aikavälin hyödyt ovat huomattavat.

– Yksityisten toimijoiden mukanaan tuoma kilpailu ja jatkuva kehitys tehostavat julkisen sektorin toimintaa ja parantavat kansalaisten asiointikokemusta. Yksityisen sektorin myötä saadaan myös todennäköisesti helpommin digipostin rinnalle syntymään uusia lisäarvopalveluita. Valtion tehtävänä ei lähtökohtaisesti ole erilaisten lisäarvopalveluiden kehitystyö, Rauhanmäki katsoo.

Vaihtoehtoisena ratkaisuna on esitetty, että valtio ottaisi digitaalisen viranomaisviestinnän kokonaan haltuunsa, hyödyntäen Digi- ja väestötietoviraston tarjoamaa Suomi.fi -viestit palvelua.

Paltan mielestä tämä olisi kilpailuneutraliteetin kannalta ongelmallista, sillä markkinatoimijoita on jo syntynyt viranomaisviestien lähettämiseen.

– Näitä ovat Postin OmaPosti -sovellus, sekä Kivran digipostisovellus. Lisäksi kilpailuun voi tulla muitakin toimijoita, jos uudistus toteutetaan avoimen ekosysteemimallin mukaisesti.

Palta arvelee, että ainoastaan valtion hallinnoima malli johtaisi todennäköisesti hitaampaan digitalisaatioon ja siten menetettyihin julkisen talouden säästöihin.

Markkinatoimijoista Posti Group on jo investoinut OmaPosti -palveluun 20 miljoonaa euroa ja arvioi investoivansa kehitystyöhön 20–30 miljoonaa euroa tulevien 4–5 vuoden aikana.

Ruotsalaislähtöinen Kivra on investoinut viimeisten viiden vuoden aikana palvelun kehittämiseen noin 55 miljoonaa euroa ja jatkaa palvelun aktiivista kehittämistä edelleen tulevien vuosien aikana markkinan toiveita kuunnellen.

– Valtion on toimittava ekosysteemin johtajana, mutta yksityisten toimijoiden osallistuminen tuo mukanaan kilpailua, innovaatioita ja palvelukehitystä, joita pelkkä julkinen ratkaisu ei yksin pystyisi tarjoamaan, toteaa Rauhamäki.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)