Kuljetusyhtiö DHL:n lentokone kentällä Leipzigissä vuonna 2020. / Wikimedia Commons / André Gerwing

Uusi juoni: Sabotaasipaketeissa oli seksileluja

Puolalaislehti on saanut uusia tietoja lentorahdin sekaan piilotetuista syttyvistä sabotaasipaketeista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinalainen sähkökäyttöinen hierontatyyny, kosmetiikkaa ja seksileluja. Pakettien sisältö ei vaikuttanut mitenkään epäilyttävältä heinäkuussa Liettuan Vilnassa. Työntekijät avasivat kaksi pakettia ja kuittasivat ne jatkamaan matkaa. He eivät huomanneet hierontatyynyyn piilotettua sytytintä eivätkä sitä, että kosmetiikka sisälsi herkästi syttyviä aineita.

Yhteensä paketteja lähti Vilnasta neljä. Kaksi lähti Puolaan, kaksi Britanniaan. Yksi räjähti Varsovan lähellä. Toinen aiheutti tulipalon DHL:n varastossa Britannian Birminghamissa. Yksi Britanniaan matkalla olleista paketeista syttyi kuriiriyhtiö DHL:n varastossa Saksan Leipzigin lentokentällä.

Suuri puolalainen sanomalehti Gazeta Wyborcza on saanut tietoja Puolan sisäisen tiedustelun ABW:n ja Puolan syytäjälaitoksen tekemästä tutkinnasta. Niiden mukaan räjähtävien pakettien taustalta paljastuu yhteys Venäjän sotilastiedustelu GRU:n järjestelemään sabotaasiin.

Paketit kulkivat lentorahtina. Leipzigin kentällä syttyneessä paketissa oli aikasytytys, ja lento jolle sitä oltiin lastaamassa, oli myöhässä. Tästä voidaan päätellä, että paketin oli tarkoitus tehdä tehtävänsä lennon aikana.

Jos yksikin olisi räjähtänyt tai syttynyt lentokuljetuksen aikana, olisivat vahingot voineet olla paljon vakavammat. Tilanne tulkittiinkin niin vakavaksi, että elokuussa Saksan tiedustelu lähetti varoituksen lento- ja logistiikkayhtiöille. Se uutisoitiin Suomessakin: rahdin mukana oli lähetetty palopommeja, jotka viittasivat sabotaasiin.

Puola reagoi tilanteeseen viime viikolla määräämällä Venäjän konsulaatin Poznanissa suljettavaksi. Se tarkoittaa kotimatkaa kolmelle Puolaan akkreditoidulle venäläisdiplomaatille. Gazeta Wyborczan mukaan palopaketteja tutkitaan yhdessä Britannian, Liettuan ja Saksan tiedustelujen kanssa.

Aiemmin julkaistujen tietojen perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että lentopommien järjestely liittyy Venäjän sotilastiedustelun käsialaksi tunnettuun viestipalvelu Telegramin kanavien kautta tapahtuvaan värväykseen. Menettelyssä, joka häivyttää tehokkaasti alkuperäisen tilaajaan, verkosto ihmisiä palkkaa kansainvälisesti rahantarpeessa olevia ihmisiä suorittamaan erilaisia rikoksia. Toimet vaihtelevat seinien töhrimisestä ja ikkunoiden rikkomisesta polttopulloihin ja jopa salamurhiin.

Useita värvääjiä ja värvättyjä on jäänyt kiinni eri puolilla Eurooppaa kuluneen vuoden aikana.

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)