Poliittisilla päättäjillämme on ollut pitkään tiedossa, että ikääntymisestä johtuvat menot ja julkisen talouden alijäämä kasvavat 2020-luvulle tultaessa. Syntyvyys on vajonnut ja kotimaan talouden rakenteet muuttuneet. Olemme kohdanneet myös odottamattomia globaaleja kriisejä ja sotia, jotka ovat syventäneet taloudellista hankalaa tilannettamme.
Riittäviä korjausliikkeitä ei ole tehty ajoissa ja nyt käsillä on hälyttävä velkasuhde. Nykyinen hallitus yrittää tervehdyttää tilannetta ja tuntuu siltä, että vauhti vain kiihtyy.
Ymmärrämme Akavassa hyvin, että nykysuosta ei nousta ilman sopeutusta eikä tekemättä jäänyttä saa muutettua ajoissa tehdyksi. Ajoitus on tässä hetkessä kuitenkin haastava, kun noususuhdanne antaa odottaa itseään eikä työtä ole. Rajut leikkaukset eivät edistä työllistymistä, osaavan työvoiman kohtaantoa eivätkä lisää monenkaan yrittäjän riskinottohalua.
Osana säästötoimia työntekijöitä vähennetään kansalaisten välttämättömistä peruspalveluista ja yhteiskuntamme häiriötöntä toimintaa tukevista tehtävistä, kuten sosiaali- ja terveydenhuollosta, lupahallinnosta ja lainvalmistelutehtävistä. Näissä on tälläkin hetkellä ruuhkaa ja jonoja, kun esimerkiksi vanhusten määrä kasvaa ja luvitusta pitäisi nopeuttaa. Lakimuutoksia tehdään liukuhihnavauhtia ja olemme nähneet kuinka suuria ongelmia tämä puolestaan voi aiheuttaa.
Henkilöstösäästöihin liittyy näkökulmia, joita on kovin vaikea ymmärtää. Ensinnäkin julkisen sektorin tehtävät eivät poistu siten, että niistä irtisanotaan työntekijöitä. Sen sijaan tehtävien vaativuus kasvaa entisestään sosiaalisten ja mielenterveysongelmien, talousvaikeuksien ja yhteiskunnan tukirakenteiden muutoksen takia. Miten palvelulupaus voidaan täyttää, kun sen täyttämiseksi tarvittava henkilöstö ei riitä?
Toimiva ja tuloksellinen julkinen sektori palveluineen lisää yhteiskunnan sisäistä koheesiota, turvallisuutta ja kriisinkestävyyttä. Tässä ajassa nämä asiat ovat kriittisen tärkeitä, eikä niiden toimivuutta ja luotettavuutta saa riskeerata.
Tilannetta vaikeuttaa yhä, että lasketaan rimaa ja pätevyysvaatimuksia, kuten sosiaalihuollossa yritetään tehdä. Tätä perustellaan sillä, että saadaan lisää resursseja, vaikka käy päinvastoin: osaamistason laskeminen johtaa puutteellisiin resursseihin. Ne pahentavat ongelmia. Seuraa itseään ruokkiva huono kierre ja kustannusten kasvua.
Julkisen sektorin irtisanomiset uhkaavat johtaa työttömyyteen, joka on erityisesti korkeakoulutetuilla lisääntynyt uhkaavasti. Palkan sijaan toimeentulo haetaan työttömyyskorvauksesta, ja veroja kertyy vähemmän kuin ansiotulosta. Voi käydä niin, että työllisyyttä ja osallisuutta työssään edistäneet ihmiset löytävät itsensä aiempien asiakkaittensa joukosta.
Poliitikkojen vastuulla on päättää, mitä tehdään yhteiskunnan toimesta ja mitä ei. Leikkauksista jäljelle jäävän henkilöstön vastuulle ei saa jättää sen määrittelyä, kuka saa hoitoa tai kuka jää ilman apua. Esihenkilöt ja asiantuntijat ovat monella työpaikalla erittäin vaativan tilanteen keskellä.
Leikkaus- ja säästöpäätökset on tehty ja niiden toimeenpano on laskettu työyhteisöjen harteille. Heillä on täysi oikeus kysyä ja saada vastaukset siihen, millaista hyvinvointiyhteiskuntaa päättäjät tavoittelevat seuraavien vuosien aikana. Alue- ja kuntavaalien yhteydessä tämä keskustelu pitää käydä avoimesti ja rehellisesti.