Ruotsalaisia poliiseja. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Jengi lupasi kuntapoliitikosta tapporahan Ruotsissa

Kunnanhallituksen puheenjohtaja on eroamassa tehtävästään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Olov Holst kertoo SVT:n haastattelussa millaista on ollut elää jengin langettaman tappouhan alla Ruotsin Sigtunassa.

Holst on Sigtunan kunnanhallituksen puheenjohtaja. Maltillista kokoomusta edustava Holst sai kuulla vuonna 2021, että rikollisverkosto oli luvannut palkkion hänen murhaamisestaan.

Poliisi onnistui paljastamaan myöhemmin kaksi autopommia, jotka oli suunniteltu laitettavaksi Holstin sekä paikallisen poliisipäällikön autoihin.

– Täytyy myöntää, että se oli shokeeraava uutinen. Kun autopommeja löytyy, asiasta tulee todellisempaa: näin he aikoivat sen tehdä. Iloisia ajatuksia siitä ei tule mieleen, Holst toteaa.

Holstin kotitalolla oli kameravalvonnan lisäksi automaattiasein varustetut poliisit partiossa vuorokauden ympäri.

Uhan alussa Holstin turvallisuudesta huolehti kuitenkin yksityinen vartiointiyhtiö. Kun laskunmaksun aika tuolloin tuli, Holstin mukaan kävi selväksi, että vastuutahon määrittelyssä on ”aukko”. Ei ollut selvää, kuuluisiko vartioinnin maksaminen kunnalle vai Holstin puolueelle.

– Tällaista häilyvyyttä ei voi olla tilanteessa, jossa olin, Holst katsoo.

Hän aikoo jättää tehtävänsä ensi helmikuussa. Holstin mukaan tappouhkaus ei ole syy poliittisen päättäjäroolin jättämiseen. Se kuitenkin lisää taakkaa tehtävään, joka on muutenkin varsin raskas, hän toteaa.

Ruotsissa ollaan muuttamassa lakia siten, että kunnilla ja alueilla on vaaleilla valittujen päättäjien turvallisuudesta sama vastuu kuin viranhaltijoistakin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)