Yhdysvaltain ja Euroopan välisen transatlanttinen liittosuhteen kulmakiviä ovat kanadalaisen turvallisuusasiantuntija Colby Badhwarin mukaan perinteisesti olleet Ranskan ja Amerikan läheinen yhteys, Saksan asema maanosan suurimpana taloutena sekä toisen maailmansodan jälkeen korostunut Yhdysvaltain ja Britannian erityissuhde.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen eurooppalainen yhteisö on hänen mukaansa kuitenkin EU:n ja Naton laajentumisen myötä kehittynyt tavalla, jota Washingtonissa ei ole edelleenkään täysin ymmärretty.
– Läntinen Eurooppa on edelleen poliittisesti, diplomaattisesti ja taloudellisesti hallitseva, mutta Keski- ja Itä-Eurooppa ovat nousussa. Näiden maiden taloudet kasvavat keskimäärin nopeammin, ja sotilaallisesti ne ovat osoittautuneet Naton sitoutuneimmiksi jäseniksi, Badhwar kirjoittaa Center for European Policy Analysis -ajatuspajan artikkelissa.
Venäjän läheisyyden ja puolustusmenojen tason välillä on hänen mukaansa selvä korrelaatio. Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Liettua ja Puola panostavat puolustukseensa eniten – Espanja, Luxemburg, Belgia, Italia ja Portugali puolestaan vähiten.
Painopiste Itämerelle
Yhdysvalloissa niin demokraatit kuin republikaanit ovat Colby Badhwarin mukaan jo pitkään kehottaneet Naton eurooppalaisia jäsenmaita ottamaan enemmän vastuuta liittokunnan yhteisestä puolustuksesta. Vaikka Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vihdoin sitouttanut useimmat Nato-maat nostamaan puolustusmenonsa vähintään kahden prosentin tasolle bkt:sta, suhtautumisesta Venäjän uhkaan ollaan hänen mukaansa yhä varsin erimielisiä.
Presidentti Joe Biden ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz ovat toistuvasti korostaneet Naton yhtenäisyyden merkitystä, mikä on Badhwarin mielestä usein käytännössä tarkoittanut Saksan taloudellisten etujen asettamista itäisen jäsenmaiden esittämien turvallisuushuolien edelle.
– Kun etusijalla on ”yhtenäisyys”, liittokunnan toimet supistuvat väistämättä pienimpään yhteiseen nimittäjään. Näin Saksa saattoi lähes vuoden ajan estää liittolaisia lahjoittamasta Leopard-panssarivaunuja Ukrainalle, Badhwar sanoo.
Pohjoismaat sekä Keski- ja Itä-Euroopan maat ovat hänen mukaansa vaatineet päättäväisimmin lisää apua Ukrainalle, ja yhdeksän kymmenestä Ukrainan puolustustaistelun tärkeimmästä rahoittajasta bruttokansantuotteeseen suhteutettuna tulee näiden maiden joukosta.
– Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon on entisestään siirtänyt liittokunnan painopistettä Pohjanmereltä Itämeren suuntaan, hän toteaa.
Uusi Eurooppa -politiikka
Riippumatta siitä, valitaanko Joe Bidenin seuraajaksi Kamala Harris vai Donald Trump, Yhdysvallat tarvitsee Colby Badhwarin mielestä uuden Eurooppa-politiikan, jossa Naton itäisten jäsenmaiden rooli tunnustetaan aiempaa keskeisemmäksi.
– Tämän pitäisi olla tavoite numero yksi: Pohjoismaiden, Baltian maiden, Puolan, Romanian ja Tšekin tasavallan huolenaiheet ja näkemykset on nostettava etualalle, hän sanoo.
– Seuraavan hallinnon Eurooppa-politiikan perimmäinen koetinkivi on kuitenkin Ukraina. Ukrainalle annettavan avun jatkaminen on välttämätöntä sekä maan selviytymisen että Naton turvallisuuden kannalta. Naton menestys tarvitsee Yhdysvaltojen johtajuutta – ei vilpillisiä vetoomuksia ”yhtenäisyyden” puolesta, hän toteaa.
