Lähi-idän rauhan tärkein viime vuosien edistysaskel kantaa komeaa nimeä: The Abraham Accords. Syksyllä 2020 Yhdysvaltain silloisen presidentti Donald Trumpin ja ulkoministeri Mike Pompeon ulkoasiainhallinto onnistui neuvottelemaan neljä uutta islamilaista arabimaata juutalaisvaltio Israelin tunnustajien joukkoon: Arabiemiraatit, Bahrain, Marokko ja Sudan.
Saavutus oli huikea ottaen huomioon, että aiemmin Israelin oli tunnustanut vain kaksi arabimaata, Egypti 1979 ja Jordania 1994. Kun Abrahamin jälkeläiset solmivat kahdenvälisiä etusopimuksia Yhdysvaltain johdolla, se oli kansainvälistä diilipolitiikkaa parhaimmillaan.
Myös Lähi-idän suurin talousmahti Saudi-Arabia alkoi lämmetä Israelin tunnustamisen, rauhan ja etusopimusten tuomille hyödyille. Kuningaskunnan lehdistössä poliittinen ilmapiiri kehittyi yhteistyölle suotuisaksi.
Kaikki eivät kuitenkaan halua rauhaa, sopua ja kukoistusta. Palestiinalaiset polttivat Israelin lippuja ja raivosivat Israelin tunnustaneille arabimaille. Pahempaa oli tulossa. Hamasin johdolla ääri-islamistit hyökkäsivät Gazasta Israeliin 7. lokakuuta 2023, kiduttivat, raiskasivat ja murhasivat satunnaisesti valittuja uhreja toista tuhatta ja ottivat yli kaksisataa panttivankia – joukossa lapsia, naisia ja vanhuksia – joista ainakin noin 60 lienee edelleen vapauttamatta.
Olen myötätunnolla seurannut surevan Israelin raskasta kamppailua ja sodankäyntiä panttivankien vapauttamiseksi. Vastassa eivät ole vain palestiinalaiset terroristit vaan myös palestiinalaislipun ympärille kerääntyvät hyödylliset idiootit.
Vapaassa lännessä Israelin vastaisia iskulauseita toistavat mielenosoittajat saavat tuekseen helppoja moraalipisteitä kalastelevan median sekä asiantuntijat ja poliitikot, joiden mielestä Israelin sotilaalliset toimet ovat liian määrätietoisia ja aiheuttavat liikaa kärsimystä palestiinalaisille Gazassa.
Sotilailla on hyvin tiedossa, että Hamasin ja Hizbollahin tapaisia islamistisia organisaatioita ei voi kukistaa muuta kuin tuhoamalla johtajat, solutetut organisaatiot ja kaikki mahdolliset etäpesäkkeet eikä se siltikään täysin onnistu.
Kun YK:n alainen palestiinalaisten pakolaisapujärjestö löytää henkilökunnastaan yhdeksän lokakuun terrori-iskuun osallistunutta, koko organisaatio on ilman muuta syytä lakkauttaa. Joka ei tätä tajua, on sinisilmäinen siviili.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Ongelma on täsmälleen sama kuin Al-Qaidan, Isisin tai Talibanin nujertamisessa. Ne soluttautuvat kaikkialle eivätkä ne halua rauhaa vaan jatkuvaa pyhää sotaa lopulliseen voittoon saakka. Siksi niiden kanssa ei voi solmia edes välillistä rauhaa. Juuri tähän ansaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu lankesi ja siksi Hamas pääsi yllättämään. Nyt Israelin on osoitettava lukuisille vihollisilleen murskaava sotilaallinen kyvykkyytensä taatakseen kansalaisilleen edes siedettävän rauhan – joksikin aikaa.
Sotahistorioitsija Victor David Hanson totesi osuvasti, että iskiessään takaisin Hamasin hyökkäyksen jälkeen Benjamin Netanjahun Israel on jo tehnyt enemmän Euroopan ja Amerikan vuosikymmenisten vihollisten neutraloimiseksi kuin NATO, CIA, FBI ja Interpol yhteensä, ja saanut silti useammin nuhteita kuin kiitosta.
Mistä johtuu tämä outo katseen kääntyminen, jossa terrorijärjestön hyökkäyksen kohteesta tulee – kenties liiallisen kyvykkyyden vuoksi – syytetty ja eliminoitavasta hyökkääjästä uhri? Miksi läntinen media ja ihmisoikeusaktivistit eivät sitkeästi vaadi vapautusta niille nimeltä ja kasvoilta tunnetuille, jotka kärsivät kauhuja jossakin Hamasin viimeisten terroripesäkkeiden uumenissa?
Hämmästelen myös sitä, että Israelin lupaus tulitauosta heti kun panttivangit on vapautettu, ei ole esillä pitämisen arvoinen asia. Eikö läntisen median tulisi omien arvojensa vuoksi asettua panttivankien ja heidän vapauttajiensa puolelle terroristeja vastaan? Sen sijaan Israelista on jälleen kerran tullut syytetty.
On perin kummallista, että vapaata kansanvaltaa juhlivista länsimaista löytyy valtaisa määrä asiantuntijoita, toimittajia, mielipidevaikuttajia ja poliitikkoja, jotka vieroksuvat demokraattista Israelia ja rakastavat autoritääristä Palestiinaa. Tämä on niin outo ja pysyvä taipumus, että se huutaa politiikkaa syvällisempää selitystä. Inho kapitalismia, Yhdysvaltoja ja läntisen kulttuurin ylivoimaa kohtaan eivät riitä selitykseksi, vaikka ne tietysti antavat raamit kaikille vasemmistoliberaalien taipumuksille.
Palestiinalaisilla ei ole valtiota tunnustettavaksi
Palestiinalaiset eivät ole päässeet vaaliuurnille pariin kymmeneen vuoteen. Mikä on Hamasin kannatus Gazassa ja Fatahin kannatus Länsirannalla, voidaan vain arvailla. Palestiinassa johtajien valta ei nojaa kansan tahtoon. He ovat itsevaltaisia, korruptoituneita ja väkivaltaan taipuvaisia.
Millaisen valtion he pystyttäisivät? Gazaa hallinnut Hamas on Israelia vastustavien islamilaisten valtojen rahoittama terrorijärjestö. Myös Länsirannalla hallitseva Mahmud Abbasin johtama hallinto (PA) maksaa palkkioita niille, jotka tekevät väkivaltaisia iskuja Israelia vastaan.
Näidenkö, myös keskenään ilmiriidassa olevien instituutioiden varaan siis rakentuisi palestiinalaisten hyvinvointia rakentava kansallisvaltio, jota Israel, Egypti ja Jordania kunnioittaisivat vakaana naapurina ja kauppakumppanina?
En voi ymmärtää, mitä ajattelevat ne, jotka nyt vaativat palestiinalaisvaltion tunnustamista. Missä on se yhtenäinen kansakunta ja valtio, jotka pitäisi tunnustaa? Tätä ihmettelee myös tolkun suomalainen kansa, sillä heinäkuisen mielipidekyselyn mukaan vain kaksi viidestä kannatti palestiinalaisvaltion tunnustamista.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Salman Rushdie totesi osuvasti, että palestiinalaisvaltion perustaminen olisi paha virhe, sillä maailma ei tarvitse yhtään uutta talibanvaltiota. Gazassa Hamas on pitänyt valtaa moraalipoliisin, naisten ja lasten sorron, summittaisten kidutusten ja murhien avulla. Sitäkin surkeampaa on, että yhteiskuntansa rakentamisen sijasta palestiinalaisten johtajat keskittyvät vastustamaan Israelia.
Kahden valtion malli edellyttäisi palestiinalaisilta Israelin tunnustamista eikä sen hävittämistä. Nyt Israelin viholliset kuitenkin hyökkäävät ja maa on ajettu monen rintaman sotaan. Hamasin, Hizbollahin ja muiden Israelin tuhoamiselle omistautuneiden ääri-islamististen organisaatioiden lisäksi myös todellinen arkkivihollinen, Ajatollahien Teheran, on ryhtynyt sotatoimiin juutalaisvaltiota vastaan lennokein ja ohjuksin.
Iran ja muut Israelin viholliset unelmoivat juutalaisvaltion poispyyhkimisestä, mutta kokemuksesta he tietävät, että se tuskin onnistuu. Tämän vuoksi toiseksi parhaaksi strategiaksi on valittu tehdä elämä Israelissa mahdollisimman hankalaksi. Tähän tarvitaan Hamas, Hizbollah ja kymmenet muut vähemmän tunnetut ääri-islamistiset taisteluorganisaatiot, jotka eivät kaihda mitään keinoja. Kiusa ja terrorin mahdollisuus pitää olla Israelissa jatkuvasti läsnä, koska sillä tavoin stressitaso pysyy korkeana ja jokapäiväinen elämä on juutalaismaan asukkaille henkisesti kuluttavaa.
Matti Pulkkisen näkemys on yhä ajankohtainen
Kohta jo neljäkymmentä vuotta tulee siitä, kun kollega Matti Pulkkinen julkaisi Helsingin Sanomissa laajan kirjoituksen ”Kuinka länsilehdistö meni PLO:n ansaan”. Pian kirjoituksen jälkeen Pulkkinen sai aivohalvauksen, josta toipui vain osittain. Hän kykeni kuitenkin jatkamaan aiheesta viimeiseksi jääneessä teoksessaan Ehdotus rakkausromaaniksi (1992).
Kun mielipidevaikuttajien tuulimyllyt viuhuivat Pulkkisen näkemystä teloen, se todisti minulle, että hän oli osunut arkaan paikkaan. Monelta vasemmistoälyköltä muistan silloin kuulleeni hiljaisen huokauksen: Israelin perustaminen oli virhe.
Niin he taitavat ajatella edelleen eikä Teheran voisi heiltä enempää toivoa.
Israelin epäreilu kohtelu läntisessä mediassa antaa yhä pontta Pulkkisen pääväitteelle. Sitäkin kiinnostavampaa on hänen romaaniinsa sisältyvä yritys ymmärtää, mistä kumpuaa arkaainen valinta Israelia vastaan.
Pulkkisen psykohistoriallisen näkemyksen mukaan läntinen sielunmaisema on holokaustin jälkeen jatkuvassa syyllisyydentilassa: Miksi me annoimme sen tapahtua?
Koska sietämätön syyllisyyden taakka luhistaa, siitä olisi päästävä eroon. Jos palestiinalaiset terroristit yhdessä vihamielisten arabivaltojen kanssa onnistuisivat tuhoamaan Israelin ja syntyisi Palestiina from the river to the sea niin ettei juutalaisesta kansasta jäisi kuin muisto, se olisi helpotus läntistä sielua painavalle syyllisyydentunnolle.
Niin raju kuin tulkinta onkin – että siis alitajuinen unelma holokaustin loppuun saattamisesta selittää juutalaisia tuhoavien palestiinalaisten pyhittämisen – siinä on nähdäkseni psykologista tai pitäisikö sanoa psykoanalyyttista järkeä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Ihmisen alitajunta ei noudata moraalilakia, vaan pyrkii ajamaan viettien asiaa kumoamalla ylimitoitetun moraalin vaatimukset. Kun alitajunta kuiskaa, ihminen haluaa kuulla sen autenttisena intuitiona, jonakin joka on itselle eduksi ja kallistaa vaakaa toiveiden suuntaan.
Luterilaisiin Pohjoismaihin Matti Pulkkisen hurja tulkinta sopii jopa kammottavan loogisesti. Luterilaisesti hapatetun alitajunnan sopii pitää Muhammedin uskoisia ystävänään ja Mooseksen uskoisia vastustajinaan, koska toisena vaihtoehtona olisi tuomita oman kirkon perustaja Martti Luther, joka julkaisi antisemitistisen ohjelman ja valmisti tien natsien juutalaisvainoille.
Rasismin ja antisemitismin pitkä varjo
Joiltakin luterilaisuuteen kasvaneilta on voinut jäädä lukematta perustajaisän vaikutusvaltainen teos Juutalaisista ja heidän valheistaan. Minun silmäni se avasi. Aluksi Luther tuomitsee juutalaiset siitä, että nämä eivät ymmärrä tunnustaa Jeesusta Kristusta pelastajakseen. Kohta kristillinen antijudaismi syvenee vertahyytäväksi antisemitismiksi ja kiihotukseksi kansanryhmää vastaan, kun Luther kuvaa juutalaiset petollisiksi ja demoneja palvoviksi ihmiskunnan häpeätahroiksi.
Hämmästelen, ettei tämä anteeksiantamattoman rasistinen teos ole johtanut luterilaisen kirkon laajaan välttelyyn. Miksi woken aktivistit eivät canceloi luterilaisuutta? Sen sijaan Greta Thunberg – pohjoismaalainen hänkin – marssi Israelia vastaan Berliinissä Hamasin terrorihyökkäyksen vuosipäivänä.
Nürnbergin puoluepäivillä Saksan kansallissosialistit palvoivat Lutherin juutalaisvastaista ”raamattua” lasivitriinissä. Kirjasta tuli ideoiden lähde, kun natsit toteuttivat kansanmurhaa. Teoksensa lopussa Luther esittää kattavan ohjelman juutalaisten vainoamiseksi ja tuhoamiseksi: synagogien polttaminen ja torakääröjen hävittäminen, kotitalojen polttaminen maan tasalle, omaisuuden takavarikointi, terveiden juutalaisten alistaminen pakkotyöhön, avun kieltäminen hädänalaisilta juutalaisilta ja näin koko kieron ja vääräuskoisen kansan hävittäminen. Kansallissosialistien tarvitsi vain toteuttaa Lutherin neuvot ja loppu on holokaustin historiaa.
Kiistattomana tosiasiana voidaan pitää, että Martti Luther oli suunnittelijana ja yllyttäjänä osasyyllinen juutalaisvainoihin ja juutalaisten kansanmurhaan.
Holokausti ei ole jokaisen länsimaisen kristityn tai luterilaisen syy, mutta se on syy tiedostaa kristillisen antisemitismin varjo sielussamme.
Kantaisän taipumuksille uskollinen luterilainen pää helposti kiepsahtaa Israelia vastaan islamistien hyökätessä juutalaisviha suonissa jyskyttäen.
Kun Raamatun alkuperäinen omistajakansa Israel nyt yrittää vapauttaa panttivangit ja turvata kansalleen rauhan, minä koen, että sen asia on kaikkien Abrahamin perillisten asia.
Mooseksen, Jeesuksen ja Muhammedin uskoiset voisivat elää Lähi-idässä kuin veljet keskenään. Turhaksi käynyt palestiinalaisten terrori hiipuisi pieneksi kiusaksi, jos loputkin arabivallat tunnustaisivat Israelin ja alkaisi yhteistyön aika.
Kun Israel on saanut panttivangit vapaiksi ja turvallisuutensa palautettua, Yhdysvaltain tulevalla presidentinhallinnolla on mahdollisuus jatkaa siitä, mihin Abraham Accordsissa päästiin.
Edit 8.11.2024 klo 16.01: Yhä Hamasin vankeina olevien panttivankien määrä täsmennetty aiemmin mainitusta noin sadasta noin kuuteenkymmeneen. Lutherin esityksiin lisätty maininnat kotitalojen polttamisesta maan tasalle ja omaisuuden takavarikoinnista.
