Vaalivoittaja Donald Trump palaa Valkoiseen taloon. Monenlaisia muutoksia ja järistyksiä on luvassa. Kabinetin kasaus on jo alkanut. Puolustusministeriksi nousee Fox Newsin juontaja Pete Hegseth, hallintoa tehostamaan maailman rikkain mies Elon Musk ja tiukkaa rajapolitiikkaa toteuttamaan Thomas Homan. Lojaaliuus on ykköskriteereitä.
Suomessa mietitään nyt kuumeisesti, miten käy Ukrainalle. Mitä Trumpin valtaannousu tarkoittaa transatlanttisille suhteille ja Euroopan vakaudelle? Varmaa on vain epävarmuus. Trump on arvaamaton. Silti ei ole syytä epäillä, etteikö Trump pyrkisi monin paikoin toimimaan, kuten on luvannut.
Huoli Ukrainasta on aiheellinen. Trump on sanonut lopettavansa Ukrainan sodan vuorokaudessa. Presidentti Alexander Stubbin mukaan Trump todella haluaa saada rauhansopimuksen Ukrainaan. He kävivät puhelinkeskustelun maanantaina. Stubb on todennut itse näkevänsä, että rauhanneuvottelut olisi mahdollista käydä jo ennen kuin Trump astuu virkaansa 20. tammikuuta.
Ei ole selvää, miten tuo rauhantemppu tehtäisiin. Emme tiedä sitäkään, millaiset Donald Trumpin ja hirmuvaltias Vladimir Putinin välit todellisuudessa ovat. Selvää on vain se, että Ukraina itse päättää, hyväksyykö se ehdot vai ei. Toki on oikeutettua kysyä, mitä vaihtoehtoja Ukrainalle jää, jos Yhdysvallat uhkaa vetää tukensa pois. Trumpilla löytyy vääntövipua myös Venäjän suuntaan.
Totaaliseen rauhaan on vaikea uskoa. Silti niin sanottu kylmä sota voisi olla parempi vaihtoehto kuin kuluttavana jatkuva kuuma sota, jos siihen liittyy USA:n turvallisuuslupaus Ukrainalle. Ukrainan tilanne on vakava. Taistelutahto on yhä kova, mutta samalla Ukrainassa tiedostetaan, että edessä saattaa olla hankalat rauhanneuvottelut ja alueluovutuksia.
Miten Eurooppa on varautunut?
Venäjän laiton ja brutaali hyökkäyssota on jatkunut Ukrainassa jo 2,7 vuotta. Koko tuon ajan Ukraina on taistellut vapautensa, demokratian ja koko Euroopan turvallisuuden puolesta – meidän puolestamme. Inhimillinen kärsimys ja menetykset ovat mittaamattomia. Edessä on kylmä talvi. Infrastruktuurista on iso osa Venäjä murjomaa.
Ukrainalla on ollut pulaa niin ilmatorjunnasta, ammuksista kuin oman miehistön määrästä, johon länsi ei voi vaikuttaa. Ukraina ei ole saanut USA:lta lupaa iskeä pitkän kantaman ohjuksilla syvälle Venäjään.
Vaikka Suomi, muut Pohjoismaat ja muun muassa Viro ovat tukeneet merkittävästi Ukrainaa, se ei riitä. Jos kaikkien EU-maiden tuki ja panostukset olisivat olleet oikea-aikaisia ja riittäviä, ei meidän tarvitsi nyt olla niin huolissaan siitä, jatkuuko Yhdysvaltojen tuki Ukrainalle vai ei.
Venäjän uhasta ja syistä tukea Ukrainaa vallitsee Euroopan maiden kesken erilaisia näkemyksiä. Eroavuudet selittyvät maantieteellä ja historialla. Saksaa riivaa hallituskriisi, talous sakkaa ja voimallisiakin soraääniä Ukrainan tukemiselle on kuultu. Italia, Ranska ja Espanja painelevat osin omia latujaan. Pakotteet vuotavat. Ei ole yllätys, että Espanjan puolustusbudjetti on Nato-maiden pienin.
Näkemysten eroavuuksista sain konkreettista näyttöä, kun olin vastikään Välimeren unionin kokouksessa Italian senaatissa. Epävirallisissa kahden välisissä keskusteluissa kävi huolestuttavalla tavalla ilmi se, kuinka eritavoin Venäjän uhka nähdään ja myös se, miksi Ukrainaa tulisi tukea.
Mikä on Euroopan suunnitelma, jos Trump vetäisi tukensa pois Ukrainalta? Se on kysymys, johon en ole saanut vastausta. Ei riitä, että EU:ssa lasketaan sen varaan, ettei USA liittolaisiaan hylkää. Ei riitä, että uskotaan, että EU:lla on sanansa sanottavana neuvottelupöydissä. Ei riitä, että tuudittaudutaan siihen, että Trump tarvitsee Natoa ja eurooppalaisia kumppaneitaan. Ja vaikka näin varmasti on, aina tulee varautua pahimpaan.
Turvallisuus omiin käsiin
On selvää, että Trump tulee vaatimaan Euroopalta puolustusmenojen kasvattamista. Viesti kuultiin jo Trumpin ensimmäisellä kaudella, kun hän aivan oikein vaati, että Euroopan tulee kantaa suurempi vastuu omasta puolustuksestaan. Trump painotti Nato-maiden kahden prosentin puolustusmenotavoitetta suhteessa bruttokansantuotteeseen. Nyt tuo taso noussee kolmeen prosenttiin suhteessa BKT:hen. Myös USA:lla itsellään on suuria paineita vahvistaa puolustustaan. USA:n katse kääntyy lujasti Kiinaan ja suurvaltaa haastetaan monella rintamalla.
Euroopalla on nyt viimeinen hetki ryhdistäytyä. On tehtävä nopeammin ja enemmän. On satsattava enemmän Euroopan turvallisuuteen, on kannettava suurempi vastuu Ukrainan tukemisesta ja tulevasta jälleenrakennuksesta. Nyt on siirryttävä sanoista tekoihin.
Maailmasta on tullut vihamielisempi ja arvaamattomampi. Venäjän uhka on pitkäaikainen. Diktatuurit haastavat läntistä demokratiaa. Trumpin viholliset Kiina, Pohjois-Korea ja Iran tukevat Venäjää enenevissä määrin.
Suomi on varautumisen ja puolustuksen mallioppilas Euroopassa. Puolustushankintojen osalta EU:n keskeinen ongelma on ollut myös se, että jäsenmaat ovat tehneet hankintansa ilman keskinäistä koordinointia. Huhtikuussa komission julkaisema EU:n puolustusstrategia vastaa muuttuneeseen geopoliittiseen tilanteeseen ja vahvistaa EU:n yhteistä puolustuskykyä sekä teollista valmiutta. Silti puolustus- ja varautumisunionin rakentaminen vie aikaa.
Venäjälle ei voi antaa periksi eikä signaalia siitä, että hyökkäys suvereenin valtion kimppuun sallitaan. Euroopan ja Ukrainan tulevaisuus ei saa riippua yhdestä vaalituloksesta valtameren toisella puolella. Turvallisuus on ykkösasia.
